perjantai 28. helmikuuta 2014

Etelä-Afrikassa lääkekannabiksen laillistamisaloite

Etelä-Afrikan parlamentissa käsitellään kannabiksen lääkekäytön laillistavaa lakialoitetta. Aloitteen tekijä on itse syöpää sairastanut kansanedustaja Oriani-Ambrosini. Etelä-Afrikan rasistinen daggapolitiikka on muutoksessa.

Mario%20oriani AmbrosiniKansanedustaja Mario Oriani-Ambrosini esitteli 19.2 Etelä-Afrikan parlamentille ja presidentille lakialoitteen kannabiksen lääkekäytön laillistamiseksi. Inkatha Freedom Party -puolueen edustaja Oriani-Ambrosini piti parlamentille tunnepitoisen puheen, missä hän tunnusti käyttäneensä laittomasti kannabista vaihtoehtoisena hoitomuotona syöpänsä hoitamisessa.

”Minun olisi pitänyt kuolla jo kuukausia sitten ja olen tässä, koska minulla oli rohkeutta ottaa vaihtoehtoisia hoitomuotoja Italiassa ja täällä Etelä-Afrikassa kannabista, marihuanaa eli daggaa. Muuten minua olisi huumattu morfiinilla enkä pystyisi puhumaan teille, herra presidentti”, Oriani-Ambrosini tilitti.

”Tämä laatimani lakialoite perustuu sille, ettei ole mitään järkiperusteita kieltää kannabiksen lääkekäyttöä kaltaisiltani ihmisiltä, jotka tarvitsevat sitä”, hän jatkoi laajalti julkisuutta saanutta puhettaan.

Vuonna 1992 säädetty Etelä-Afrikan huumelaki kieltää kannabiksen eli daggan hallussapidon, kasvatuksen ja myymisen. Lain täytäntöönpano on tehnyt siitä Etelä-Afrikan rasistisimman lain.

Daggapolitiikka on muutoksessa ja kannabisaktivismi voi hyvin Etelä-Afrikassa. Aktivistiryhmä The Dagga Couple ja kannabispuolue The Dagga Party pitävät asiaa julkisuudessa.

Lähde: Toke Signals 26.2.2014

Kansanedustaja Mario Oriani-Ambrosinin puhe Etelä-Afrikan parlamentille ja presidentille 19.2 


torstai 27. helmikuuta 2014

Brasiliassa laillistamisaloite senaatissa

Brasilian senaatissa aletaan käsittelemään kannabiksen laillistamisaloitetta. Vuonna 2006 Brasiliassa tiukennettiin huumerikosten rankaisemista ja vuonna 2013 huumelakiin tuli lisää tiukennuksia. Ongelmien kärjistyminen on kuitenkin aiheuttanut vastareaktion, jonka tulokset alkavat näkyä. 

altSenaattori Cristovam Buarque esitteli maanantaina 17.2. Brasilian senaatille lakialoitteen kannabiksen laillistamiseksi viihde-, lääke- ja teolliseen käyttöön. Cristovam Buarque toimi presidentti Lulan kaudella opetusministerinä ja hän oli ehdokkaana vuoden 2006 presidentinvaaleissa. Häntä pidetään maltillisena pitkän linjan poliitikkona, hän pakeni  sotilasvallan aikana Ranskaan, missä hän valmistui taloustieteen tohtoriksi Sorbonnen yliopistosta.

Buarque kertoi senaatille lakialoitteen olevan äärimmäisen tärkeä ja koko yhteiskunnan tulisi osallistua tähän keskusteluun. Hän alkaa koordinoimaan lakialoitteen eteenpäin viemistä ja haluaa, että kaikki kannabiksen riskit, lääkepotentiaali ja laillistamisen vaikutus väkivaltaan arvioidaan.

Kuluneiden kahdenkymmenen vuoden aikana Brasilian väestö on kasvanut 30% mutta vankien määrä nelinkertaistunut 550 000:en tehden Brasiliasta maailman neljänneksi eniten omia kansalaisiaan vangitsevan maan Yhdysvaltojen, Kiinan ja Venäjän jälkeen. Virallisesti vankiloissa on tilaa vain 300 000:lle vangille, ja ahtaus on tehnyt vankiloiden oloista itsessään ihmisoikeusrikoksen.

Vuoden 2006 uusi huumelaki nosti vankimäärän ennätyskorkealle. Laki periaatteessa dekriminalisoi henkilökohtaisen käytön mutta tiukensi huumekaupasta langetettavia rangaistuksia. Näiden erottaminen jätettiin poliisin päätettäväksi.

”Valkoihoinen juppi saa pössötellä rannalla kaikessa rauhassa. Slummissa kadulla spliffinsä sytyttävä mulattinuori sen sijaan luokitellaan katukauppiaaksi ja heitetään linnaan”, ihmisoikeusryhmä Conectasin edustaja Lucia Nader kuvailee käytännön kannabisvalvontaa Brasiliassa.

Vuonna 2005 huumekaupasta tuomittiin 33 000 ihmistä ja vuonna 2012 138 000 ihmistä. Vuoteen 2009 mennessä huumekaupasta tuomituista tuli toiseksi suurin vankiryhmä aseellisista ryöstöstä tuomittujen jälkeen.

Toinen ongelma on oikeuslaitoksen ylikuormitus eli kykenemättömyys käsitellä tällaista ihmismassaa. 41% vangeista viruu tutkintovankeudessa odottamassa tapauksensa käsittelyä oikeudessa. Rio de Janeiron vankiloissa vuonna 2012 pidetystä 5000:sta tutkintavangista puolet päästettiin vapaalle ensimmäisessä oikeudenkäynnissä.

Köyhillä pidätetyillä ei kuitenkaan ole varaa puolustusasianajaan, minkä takia he joutuvat virumaan rikollisjengien hallitsemissa vankiloissa joutuen valitsemaan puolensa, mikä puolestaan on nostanut uusimisprosentin 61%:iin. Liittovaltio on puolestaan leikannut vankiloiden määrärahoja.

Brasilian murhaluvut ovat nekin ennätysluokkaa, vuonna 24,3 100 000 asukasta kohden, mikä on kuusi kertaa enemmän kuin Chilessä. Vankiloita tarvittaisiin oikeita rikollisia varten.

Tuomari tuomitsi kannabiksen kieltolain perustuslain vastaisena

Kannabiksen laillistaminen Brasiliassa sai yllättävää tukea liittovaltion tuomari Ernesto Frederico Cardoso Macielilta hänen hylätessään huumekauppasyytteen sillä perusteella, että kannabista koskevat lait ovat perustuslain vastaisia niiden loukatessa tasa-arvoisuuden periaatetta.

Tuomion perusteluissa tuomari Maciel sanoi kannabiksen kieltolain olevan ”takaperoisen kulttuurin ja erheellisen politiikan tulosta”.

Terveysministeriö on asettanut THC:n kiellettyjen aineiden listalle mutta tuomari Macielin mielestä ministeriön pitäisi perustella tällainen eikä sellaista perustelua ole esitetty. Hän nosti esille myös muiden viihteellisesti käytettyjen aineiden kuten tupakan ja alkoholin laajan suosion.

”On hyvin ristiriitaista, että muut huumaavat aineet, kuten alkoholi ja tupakka, ovat vapaasti myynnissä ja käytössä tuottaen miljoonia niiden kauppiaille ja lisäksi väestö arvostaa ja käyttää niitä”.

Näillä perusteilla tuomari Maciel hylkäsi huumekauppasyytteen 46 gramman hallussapitotapauksessa. Tuomio langetettiin jo vuoden 2013 lokakuussa mutta se on noussut nyt julkisuuteen laillistamiskeskustelussa.

Brasilia on Etelä-Amerikan suurin ja merkittävin valtio, joka mm. arvosteli pientä naapuriaan Uruguayta kannabiksen laillistamisesta.Tämä päätös ei muuta Brasilian lainsäädäntöä mutta syytetyn asianajajan mukaan tämä antaa uutta pohjaa huumelakien uudistamisesta käytävään keskusteluun.  

Lähde: Economist 18.1.2014Leaf Science 30.1.2014Beckley Foundation 18.2.2014

Senaattori Cristovam Buarquen puhe Brasilian senaatissa


maanantai 24. helmikuuta 2014

Kansalaisaloitteilla muutos kannabispolitiikkaan

Kannabista laillistetaan ja sen käyttöä dekriminalisoidaan yhä kiihtyvään tahtiin ympäri maailman. Tämä aalto näkyy myös Euroopassa, missä sen käyttöä dekriminalisoidaan kansalaisaloitteilla valtioiden tasolla ja jopa laillistetaan EU:n tasolla.

altSuomessa nimien keräys kannabiksen dekriminalisoimiseksi alkoi 13.1 ja aloitteen sisältö on lakiehdotuksen muodossa oleva kansalaisaloite kannabiksen käytön ja omaan käyttöön tapahtuvan hallussapidon sekä kasvatuksen rikosoikeudellisesta rangaistavuudesta luopumisesta.

Lakiehdotuksen viemiseen eduskunnan käsittelyyn tarvitaan Suomessa peräti 50 000 nimeä, mikä on asukasmäärään verrattuna korkea kynnys. Toisaalta arvioiden mukaan 10% suomalaisista on ainakin kokeillut kannabista ja kasvattajien lukumääräkin lasketaan nykyään kymmenissä tuhansissa.

Lakiehdotuksen nimien kerääminen ei voisi tapahtua suosiollisemmissa merkeissä. Yhdysvaltain presidentti Obama vertasi sen haitallisuutta laillisen alkoholin kanssa, mikä antaa viitteitä lähiaikoina odotettavissa olevasta liittovaltiotasoisesta laillistamisesta. Uruguay laillisti kannabiksen viime vuoden lopussa ja monissa Amerikan mantereen valtioissa asiaa käsitellään korkeimmalla poliittisella tasolla.

Suomessa puolestaan huumepoliisin päällikkö on vangittu epäiltynä laajamittaisesta kannabiskaupasta ja toisaalla Suomen kannabisyhdistys voitti 20 vuotta kestäneen rekisteröintitaistelunsa. Keskustelusta on tullut legitiimiä myös Suomessa.

Britanniassa kansalaisaloite saavutti tavoitteensa

Julkkisten sponsoroima kansalaisaloite keräsi yli vaadittavat 100 000 allekirjoitusta. Tämä vie kannabiksen laillistamisen parlamentin käsittelyyn. Keskustelu on noussut myös Britanniassa korkeimmalle poliittiselle tasolle.

altBritannian huumelait joutuvat parlamentin käsittelyyn kansalaisaloitteen saatua yli vaaditut 100 000 allekirjoitusta. Russell Brand, Sting, Dame Joan Bakewell, Sir Ian Gilmore ja Richard Branson antoivat vetoapua tälle vihreiden kansanedustajan Caroline Lucasin vetämälle aloitteelle.

Aloitteessa vaaditaan hallitusta tutkimaan vuoden 1971 huumelaki seuraavan kahdentoista kuukauden aikana. Lucas kertoo hallituksen käyttävän huumesotaan 3 miljardia puntaa vuodessa, ja siksi on korkea aika selvittää, onko nykyinen huumepolitiikka kaiken tuon rahan arvoista.

Varapääministeri Nick Clegg antoi myös vetoapua kansalaisaloitteelle vaatiessaan huumepolitiikan tarkistamista.

”Britannian tulee johtaa keskustelua Euroopassa, ja Euroopan tulee johtaa tätä keskustelua maailmassa. Meidän tulee valmistautua aloittamaan kokonaan alusta aivan uuden toimintamallin kanssa sekä opetella tekemään asioita aivan uusilla tavoilla”, Clegg lausui lehtihaastattelussaan.

”Yleisön antama kannatus kieltolaista keskustelulle ja sen vaihtoehdoille osoittaa jälleen kerran sen, että suuri yleisö on paljon poliitikkoja edellä huumelakien uudistamiskysymyksessä. Mielipidemittauksien mukaan liki 70% kannattaa kaikkien vaihtoehtojen tutkimista mukaan lukien huumeiden laillinen valvonta”, Transform Drug Policy Foundation säätiön ulkosuhteiden johtaja Danny Kushlick luonnehti tilannetta Britanniassa.

”Britannian huumelainsäädäntö on auttamattoman vanhanaikainen. Sitä ei ole koskaan tarkistettu eikä suoritettu kustannus-hyötyanalyysia”, kansanedustaja Lucas tiivisti aloitteen sanoman.

Laillistaminen EU-tasolla

Kannabiksen laillistamiseksi EU:ssa käynnistettiin 17.2. kampanja ”Weed Like To Talk". Kansalaisaloitteella ”tarjotaan eurooppalainen ratkaisu eurooppalaiseen ongelmaan: laillistetaan kannabis”.alt

”Aloitteella pyritään saamaan EU:lle yhteinen politiikka kannabiksen tuotannon, käytön ja myynnin valvontaan ja säätelyyn”.

”EU:n kannabispolitiikka on tällä hetkellä hyvin heterogeenistä. Yhdenmukaisuuden ja diskriminaation kysymyksiä pitää käsitellä tässä yhteydessä. Kannabiksen tuotannon yhteinen valvontapolitiikka: 
a) takaisi kaikkien EU-kansalaisten yhdenmukaisuuden lain edessä
b) suojelisi kuluttajia ja takaisi terveyden
c) lopettaisi kannabiksen laittoman kaupan

”Kannabiksesta keskustellaan tällä hetkellä maailmanlaajuisesti mutta EU on onnistunut välttämään sitä tähän saakka. Näin ei voi enää jatkua”, EU:n kansalaisaloitteessa vaaditaan

”Kannabis itsessään ei ole ongelma vaan keskustelun sekä eurooppalaisen politiikan sivuuttaminen on. Kannabiksen valvonta on epämääräistä EU:ssa eikä sen arvojen mukaista vaikka hallitukset väittävätkin muuta yrittäessään peitellä tätä epäkohtaa.”

Suomen kannabiksen dekriminalisointialoitteen voi allekirjoittaa tässä.

Euroopan Unionin jäsenvaltioiden kansalaiset voivat äänestää kannabiksen laillistamiseksi tässä.

Euroopan Unionin kansalaisaloitteen facebook-sivut.

Kannabiksen dekriminalisointi 2014

Suomen kannabisyhdistyksen puheenjohtaja Timo Larmela YLE:n aamuTV:ssä 10.1.2014


lauantai 22. helmikuuta 2014

Laillistaminen tuottaa enemmän kuin arvioitiin

Kannabiksen laillistaminen tuo Coloradon osavaltion kassaan odotettua suurempia verotuloja sekä luo suuria säästöjä. Pankkipalvelut pelkäävät vielä liittovaltion reaktioita, mikä lisää paineita liittovaltiotasoiselle laillistamiselle. Huumesota joka tapauksessa loppuu liittovaltion budjettileikkauksiin.

altColoradon laillistamisaloitteessa arvioitiin kannabiksen myynnin nousevan 395 miljoonaan dollariin vuodessa. Kuvernööri John Hickenlooperin budjettiarviossa tuottoa on nostettu 612 miljoonaan dollariin. Jos tähän lasketaan mukaan lääkekäyttöön myydyn kannabiksen arvioitu tuotto 345 miljoonaa dollaria, päästään jo liki miljardin dollarin liiketulosta vuodessa.

Coloradon osavaltio saa tästä verotuloina 117,8 miljoonaa dollaria, mikä on paljon arvioitua enemmän. Tämän päälle tulee vielä lääkemyynnin 15,8 miljoonaa dollaria. Viihdekäyttöön tarkoitetun kannabiksen myynnin veroprosentti on 12,9% ja lääkekäyttöön 2,9%.

Washingtonin osavaltiossa arvioidaan kannabiksen viihdekäytön verotuottojen nousevan 190 miljoonaan dollariin neljän vuoden aikana alkaen vuonna 2015.

Transform Drug Policy Foundation -säätiön politiikan analysoija Steve Rolles tosin varoittelee siitä, että alkuaikojen hurjat myyntiluvut voivat johtua uutuustekijästä. Tiedotusvälineiden laaja mielenkiinto Coloradossa ja muissa osavaltioissa aiheutti myyntipiikin ja odotettavissa on vielä markkinoiden tasaantumisvaihe.

”Alkuperäiset ennusteet voivat myös olla epätarkkoja, koska ne perustuvat mielipidemittauksiin, joissa ihmiset liioittelevat tai vähättelevät omia mieltymyksiään. Joka tapauksessa tämä on tuottanut huomattavat summat verotuloja, joista osa voidaan suunnata yhteiskunnallisiin ohjelmiin - ja siksi tämä on hyvin tervetullut muutos”, Rolles jatkoi.

Laillistaminen vähentää oikeuslaitoksen ja vankiloiden kuluja. Lisäksi jokainen laillisesta kannabiksen myynnistä saatu dollari on pois järjestäytyneeltä rikollisuudelta. Kannabisneksen liikevaihdon on arvioitu ylittävän 10 miljardin dollarin raja vuonna 2018 ja kysymys kuuluukin, että minne tämä kaikki raha pistetään?

Pankit lisäävät laillistamispaineita

Yhdysvaltain oikeusministeriö ja valtiovarainministeriön talousrikososasto julkaisivat helmikuussa yhteisen julkilausuman, jonka mukaan pankit saavat alkaa käsitellä laillisen kannabiskaupan rahaliikennettä mutta samalla heidän pitää jatkaa epäilyttävistä rahansiirroista ilmoittamista. Tämä historiallinen askel tuo kannabisneksen lähemmäs laillisuutta niissä osavaltioissa, joissa kannabis on laillistettu.

Tämä ei ole vielä sellainen laillisuuden vahvistaminen, jota pankit ovat odottaneet aloittaakseen pankkitoiminnan kannabiskauppiaiden kanssa. Pankit odottavat nyt kongressilta asetusta tai lakia, joka lopullisesti selventäisi tilanteen.

”Kongressin säätämä laki on ainoa tapa ratkaista tämä ongelma”, Coloradon pankkiliiton presidentti Don Childears kertoo selittäen ohjeistavansa pankkeja edelleen kieltäytymään ottamasta käteistä vastaan rahanpesusyytteiden pelossa.

Elliott%20klugPink House kannabiskaupan omistaja Elliott Klug aseisti työntekijänsä, koska hän ei löytänyt pankkia, joka olisi ottanut vastaan kassaan joka päivä tulevat tuhannet dollarit.

”Jopa panssaroituja ajoneuvoja käyttäviä turvapalveluja on neuvottu olemaan tekemättä bisnestä meidän kanssa”, omistaja Elliott Klug valittaa.

Pankkitoimintaa säädellään liittovaltiotasoisella lainsäädännöllä ja sen mukaan on laitonta ottaa vastaan rahaa yrityksiltä, jotka harjoittavat liittovaltion lain mukaan laitonta kasvatusta ja myyntiä. Pankit haluavat kongressilta selvät säädökset tai lainmuutoksen, mikä lisää paineita liittovaltion tasoista laillistamista kohtaan.

Huumesodan etulinja horjuu Teksasissa

Pankkipalvelujen saamisen hitaus on enää pieni ongelma verrattuna siihen, millainen katastrofi huumesota on ollut valtakunnan taloudelle. Tämä tulee vakuuttavasti esille minidokumentista Teksasista, missä laittomien siirtolaisten valvontaa varten pystytetty valvonta-asema nappaa enemmän amerikkalaisia nuoria kannabiksen pienimuotoisesta hallussapidosta kuin laittomia siirtolaisia.

Willie%20nelsonLaittomien siirtolaisten tarkastuspisteellä Sierra Blancassa Teksasissa 80% kiinniotetuista on amerikkalaisia nuoria pienen maripussin kanssa.

Sheriffi Arvin on vahtinut tarkastuspisteellä Sierra Blancassa jo 20 vuotta. Tarkastuspiste on Kaliforniasta Floridaan vievän valtatien varrella, joka ei missään kohdassa poikkea Meksikon puolelle, vaan sillä kulkee omassa kotimaassaan matkustavia amerikkalaisia. 

Tarkastuspisteen varastossa makaa 30 tonnia huumeita, joista suurin osa pieniä maripussukoita. Pikkujuttujen käsittely vie paikallisia resursseja niiden noustua 300:sta 3000:een vuodessa. Jokainen tapaus pitää prosessoida riippumatta siitä, kuinka vähän pussin pohjalle on jäänyt.

”Tiedätkö, kuinka paljon tällainen pussukka marihuanaa tuleekaan maksamaan Teksasin osavaltiolle?”, tuomari Mike Doyle naureskelee.

Tämä toiminta on pitänyt Sierra Blancan kylän hengissä mutta pääkaupungissa Washingtonissa ei enää pidetä järkevänä omien nuorten pidättämistä mitättömistä teoista.

Valtion leikatessa pidätettyjen ylläpitoon tarkoitettuja ennen takuuvarmoja määrärahoja on huumesodan loppu alkanut häämöttää myös Teksasin takamaastossa. Aikovatko Teksasin miehet jatkaa huumesotaansa, josta heidän hallituksensa ei enää tunnu paljoa välittävän?

”Washingtonin tekemien budjettileikkausten takia tilanne muuttuu vain pahemmaksi”, Arvin vielä äpisee.

Lähde: Huffington Post 21.2.2014Denver Post 14.2.2014, BBC 20.2.2014 

Huumesodan etulinjassa Teksasissa


sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Kannabis irti huumeista

Obaman tekemä vertailu kannabiksen ja alkoholin välillä osui huumesodan arkaan paikkaan eli DEA:lle myönnettyyn valtaan luokitella aineita huumeiksi. Tämä vertailu järkytti huumesotaeliitin pois tolaltaan, ja Yhdysvaltain kongressissa esitetään jopa kannabiksen ottamista kokonaan pois huumeluokituksesta eikä vain luokituksen lievennystä korruptoituneen huumesotaeliitin valvonnassa.

Obama Marijuana Legalization1Presidentti Barack Obama vertasi tammikuussa kannabista alkoholiin. Rinnastus voi vaikuttaa harmittomalta mutta Yhdysvaltain presidentin suusta päästettynä se asetti kyseenalaiseksi koko Yhdysvaltain huumepolitiikan perustuksen eli huumeluokituksen, joka määrittelee kriminaalivalvonnan ankaruutta.

Yhdysvaltain vuonna 1970 laaditun huumelain mukaan kannabis on I luokan huume kuten heroiini tai ekstaasi. Lain mukaan luokitteluvalta on oikeusministeriöllä, joka on luovuttanut tämän oikeuden huumepoliisille, DEA.

Ryhmä kongressiedustajia pyysi 12.2. presidentti Obamaa ”poistamaan marihuana kokonaan huumeluokituksesta tai luokittelemaan se soveliaammin poistamalla se I ja II luokista”.

Kahdeksantoista kongressiedustajan vaatimus ottaa kannabis kokonaan pois huumeluokituksesta on hyvin radikaali ehdotus, koska se merkitsee laillistamista liittovaltion tasolla. Luokituksen lieventäminen III luokkaan merkitsisi sekin huomattavaa lievennystä liittovaltion kannabispolitiikkaan tunnustaen kannabiksen lääkekäytön liittovaltion tasolla.

”Kannabiksen asettaminen I luokkaan on kovempi luokitus kuin mainitsemiesi kovien huumeiden kokaiinin tai metamfetamiinin luokitus II luokkaan. Tässä ei ole mitään järkeä”, kirjoittavat kongressiedustajat Obamalle.

”Kannabiksen pitäminen I luokassa liittovaltion lainsäädännössä jatkaa epäoikeudenmukaista ja järjetöntä järjestelmää. I luokka ei tunnusta lääkekäyttöä sivuuttaen kaiken lääketieteellisen todistusaineiston ja niiden yli 20:n osavaltion lait, joissa lääkekäyttö on laillistettu”, kongressiedustajat jatkavat.

Kiista koskee varsinaisesti sitä, kenen käsissä on lopullinen valta laillistaa kannabis liittovaltion tasolla. Obama vetosi tammikuussa CNN:lle antamassaan haastattelussa siihen, että valta on kongressilla. Samassa haastattelussa Obama myönsi sen, että toimeenpanovallalla eli oikeusministerillä ja DEA:lla on valta muuttaa luokittelua, jolloin presidentillä toimeenpanovallan johtajana on lopullinen valta tässä asiassa, ja kongressi vetoaakin nyt Obamaan.

”Presidentti Obama kertoi valtakunnan tilaa käsittelevässä puheessaan, että hän voi turvautua toimeenpanovaltaansa silloin kun kongressi ei kykene toimimaan valtakunnan parhaaksi. Presidentillä on siten valta luokitella kannabis uudelleen ja hän voi käyttää sitä milloin haluaa”, Americans for Safe Access järjestön toiminnanjohtaja Steph Sherer selventää tilanteen.

Huumevirkamiehet syytettyjen penkille

Yhdysvalloissa on ollut oma jariaarnio-skandaali DEA:n osoittauduttua NSA:n vakoiluskandaalin yhteydessä oikeusvaltion perusperiaatteita halveksivaksi ja omia etujaan ajavaksi roistovirastoksi. Huumesodan tarkoitus pyhittää keinot -periaate on korruptoinut vapaan yhteiskunnan moraalisen perustan kaikissa huumesotaa käyvissä maissa. Yhdysvalloista nämä korruptoituneet käytännöt on tuotu Suomen huumepoliisin toimintatavoiksi.

Mpp Sam Response 1 TnDEA:n johtaja Michele Leonhart arvosteli tuoreeltaan tammikuun lopussa pidetyssä sheriffien liiton suljetussa kokouksessa Obaman tekemää vertailua. Leonhartin lehdistösihteeri yritti selittää, että tämä lausunto oli suunnattu kannabiksen laillistamista vastaan. Obama on lain mukaan Leonhartin pomo ja Marijuana Policy Project vaatikin Obamaa erottamaan DEA:n johtajan.

Huumepoliisin henkinen korruptio nousi julkisuuteen vuonna 2012 kongressiedustaja Jared Polisin vaatiessa Michele Leonhartilta suoraa vastausta kannabiksen haitallisuudesta. Leonhart ei pystynyt antamaan minkäänlaista selkokielistä vastausta yksinkertaiseen kysymykseen, mikä asettaa kyseenalaiseksi koko viraston tarkoituksen.

Valkoisen talon huumetoimisto, ONDCP, johtaa liittovaltion huumepolitiikkaa ja siksi sen johtajaa kutsutaan huumetsaariksi. Kongressiedustaja Earl Blumenauer yritti 4.2. kysyä ONDCP:n varajohtajalta Michael Botticellilta, kuinka monta kannabiksen aiheuttamaa yliannoskuolemaa USA:ssa on havaittu viime vuosina. Botticelli ei kykene antamaan suoraa vastausta. Blumenauerilta loppui kärsivällisyys ja hän sanoi Botticellin olevan osa huumeongelmaa, jos kerran ONDCP:n varajohtajakaan ei pysty kertomaan kannabiksen haitoista uskottavasti.

Samassa tilaisuudessa kongressiedustaja Gerry Connolly kyseli lisää Botticellilta, kuinka monta ihmistä kuolee kannabiksen yliannokseen vuosittain. Botticelli kiisti tietävänsä mutta arveli sen olevan harvinaista.

Connolly nosti esille reseptilääkkeiden aiheuttamat kuolemat. Yhdysvalloissa niihin kuolee ihminen joka 19. minuutti. Kannabiksen aiheuttamia ”hyvin harvinaisia yliannoskuolemia” ei voi edes verrata näihin lukuihin. Botticelli myönsi tämän oikeaksi.

Connolly jatkoi alkoholin aiheuttamiin kuolemantapauksiin. Sadattuhannet ihmiset kuolevat vuosittain alkoholin aiheuttamiin vammoihin ja sairauksiin. ”Onhan tämä totta?”, Connolly kysyi Botticelliltä.

Michael BotticelliBotticelli kieltäytyi vastaamasta tähän kysymykseen tietäen hyvin, mihin johtopäätökseen tämä johtaa. Sen sijaan Botticelli alkoi selitellä kannabiksen ”kokonaishaittoja”, joita hänen mielestään ei voi tiivistää yliannoskuolemiin.

”Eikö ole tieteellisesti todennettu tosiseikka, ettei kannabista voi verrata mihinkään näistä? En aio sanoa, että se olisi hyvä tai paha vaan jos tarkastelemme kuolemantapauksia ja sairauksia niin alkoholi, kovat huumeet ja jopa reseptilääkkeet ovat todella iso uhkatekijä kansanterveydelle mitä kannabis itsessään ei ole. Eikö tämä ole tieteellinen tosiseikka? Vai aiotteko te kumota tämän tosiasian?”, Connolly tiivisti väittelyn.

”En aio kumota tätä tosiseikkaa”, Botticelli vastasi.

Botticelli yritti vielä selostaa ONDCP:n ajavan laillistamisen ja kieltolain välissä olevaan ”kolmatta vaihtoehtoa”, mikä erillisine huumetuomioistuimineen on nykyisen politiikan jatkamista ja ainoastaan pitkittäisi järjestäytyneen rikollisuuden valtaa huumemarkkinoilla.

Huumetsaarille halutaan mielipiteen vapaus

Tämä byrokraattinen tyhmyys ei ole välttämättä Botticellin henkilökohtainen kanta vaan lain vaatima viranhaltijan virallinen mielipide. Liittovaltion laissa ONDCP:n politiikaksi on määritelty ”toimia kaikin mahdollisin tavoin kannabiksen ja muiden I luokan huumeiden laillistamisyrityksiä vastaan lääkinnällisiin tai ei-lääkinnällisiin tarkoituksiin”. Suomen huumepoliisin julkisuuteen päästämät irrationaalisuudet ovat tätä samaa institutionalisoitua tyhmyyttä.

Kongressiedustaja Steve Cohen laati lakialoitteen, joka kumoaa tämän lain ja sallii ONDCP:n johtajan eli ns. huumetsaarin tutkia kannabiksen laillistamista ja vapauttaa hänet velvollisuudesta vastustaa laillistamista.

Tämä purkaisi vihdoin Yhdysvaltain lainsäädännön luoman Catch22 -tilanteen: kannabis on laitonta, koska siitä ei ole tutkimusta mutta sitä ei voida tutkia, koska se on laitonta.

”ONDCP:n tehtävänä pitää olla kansanterveyden kannalta järkevän huumepolitiikan kehittäminen ja suositteleminen eikä totuuden kätkeminen Yhdysvaltain kansalaisilta. Kuinka me voimme luottaa huumetsaariin jos laki määrittelee hänen mielipiteensä etukäteen? Lakialoitteen tarkoitus on antaa ONDCP:lle vapaus perustaa suosituksensa tieteeseen ideologian sijaan sekä antaa Amerikan kansalaisille syy uskoa siihen, mitä heille kerrotaan”, Cohen tiivisti sanomansa.

Lähde: Huffington Post 27.1.2014Huffington Post 28.1.2014Toke Signals 12.2.2014Forbes 31.1.2014

Jared Polis kyselee DEA:n johtajalta Michele Leonhartilta kannabispolitiikan perusteita

Earl Blumenauer yrittää saada ONDCP:n varajohtaja Michael Botticellilta suoraa vastausta kannabiksen haitallisuudesta

Gerry Connolly saa puristettua Botticellilta epäsuoran tunnustuksen, että kannabis on haitattomampaa kuin alkoholi


tiistai 11. helmikuuta 2014

Presidentti Mujica ehdolle Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi

Uruguayn presidentti Jose Mujica on asetettu ehdolle Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi. Kannabiksen laillistaminen merkitsee paradigman muutosta kansainvälisessä huumepolitiikassa, koska se vähentää nuorison huumeiden käyttöä ja kohentaa kansanterveyttä. Yhdysvaltojen hegemoninen asema tässä asiassa on huvennut.

altUruguayn presidentti Jose Mujica allekirjoitti kannabiksen laillistaneen lain 23.12.2013 ja Uruguaysta tuli maailman ensimmäinen kannabiksen laillistanut suvereeni valtio. Mujican asetti ehdolle Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi vuonna 2014 hänen puolueensa Frente Amplio, ”laaja rintama”. Ehdokkuutta tukee mm. hollantilainen Drugs Peace Institute

Mujican kaudella on Uruguayssa hyväksytty muitakin edistyksellisiä lakeja mutta ehdokkuuden asettajat kertovat nimenomaan kannabiksen laillistamisen olevan ehdokkuuden perusta. Kannabiksen laillistaminen on väline rauhan ja yhteisymmärryksen lisäämiseksi maailmassa.

Presidentti Mujican tapa tehdä politiikkaa on saanut ylistystä osakseen. Hän asuu edelleen pienessä talossaan Montevideon laitakaupungilla ja ajaa vanhalla Volkswagenilla. Mujica lahjoittaa 90% presidentin palkastaan hyväntekeväisyyteen ja myy kasvattamiaan krysanteemeja paikallismarkkinoilla.

”Olen hyvin kiitollinen tästä kunnianosoituksesta. Me yritämme tuoda esille uutta lähestymistapaa, koska sortoon perustuva politiikka ei toimi”, Mujica lausui vastauksessaan.

Mm. Brasilia on arvostellut Uruguayn päätöstä mutta Brasiliassa aloitettiin huumesota vuonna 2006, samana vuonna kuin Meksikossa ja samoin tuloksin: ihmisuhrien määrä vain kasvaa ja vankilat ovat räjähdyspisteessä ilman että huumeiden käyttöä olisi saatu edes vähenemään.

Mujican laillistamishankkeen tavoitteina on nimenomaan huumejengien vaikutusvallan kitkeminen ja nuorten huumeiden käytön rajoittaminen. Uruguayssa hyväksytty laki sallii aikuisen ostaa 40 grammaa kannabista apteekista tai kasvattaa kotonaan korkeintaan kuusi kasvia. Lisäksi ihmisiä kehotetaan perustamaan kannabisklubeja tai liittymään niihin.

”Monet Latinalaisen Amerikan valtiot ovat ottaneet tämän lain esimerkikseen”, senaattori Constanza Moreira kertoo.

Uruguayn laki merkitsee kansainvälisen huumepolitiikan paradigman muutosta.

”Tässä on kyse suuresta kulttuurisesta muutoksesta, jossa keskitytään kansanterveyden kohentamiseen ja taisteluun huumejengejä vastaan”, senaattori ja Mujican elämänkumppani Lucía Topolansky selittää.

Nuorison etu

Laillistamisen katsotaan olevan nimenomaan nuorison etu. Tutkimusten mukaan nuorena aloitettu kannabiksen käyttö laskee käyttäjän älykkyysosamäärää ja kaikkien osapuolten ensisijainen tavoite on nuorten kannabiksen käytön vähentäminen. Kuitenkin Yhdysvalloissa nuoret ilmoittavat, että heidän on helpompaa hankkia kannabista kuin alkoholia, koska huumekauppiaat eivät kysele henkilöllisyyspapereita. Laillisten myyjien pitää tarkistaa asiakkaiden ikä tai he menettävät toimilupansa.

Laillistamisen vastustajat väittävät kannabiksen käytön räjähtävän jos se laillistetaan. Todistusaineisto ei tue tätä väitettä. Hollanti on vuodesta 1976 saakka sallinut kannabiksen myynnin kannabiskahviloissa. Kuitenkin vain 5% hollantilaisista käyttää kannabista säännöllisesti verrattuna 6,3%:iin Yhdysvalloissa ja EU:n keskiarvoon 7%:iin. Tämä osoittaa nämä pelot vääriksi.

Toinen väite koskee porttiteoriaa eli pelkoa siitä, että ihmiset siirtyvät kannabiksen käytöstä kovien huumeiden käyttöön ja varsinkin ns. koka-pastan käyttöön. Uruguayn huumehoidon asiantuntija tohtori Raquel Peyraube kertoo kannabiksen käyttäjien joutuvan kieltolain olosuhteissa ns. gondolivaikutuksen uhreiksi: laitonta kannabista myyvä diileri kauppaa myös muita huumeita.

Tuore tutkimus Hollannista osoittaa erottelevan politiikan vaikutuksen: Hollannissa on yksi Euroopan helpoimmista huumeongelmista, koska kannabis on pidetty erillään muista huumemarkkinoista.

Tohtori Peyraube tyrmää myös väitteen siitä, että kannabiksen laillistaminen lisäisi skitsofreniaa. Jos kannabis aiheuttaisi skitsofreniaa, olisi tämä havaittu niiden vuosikymmenien aikana, jolloin kannabiksen käyttö on yleistynyt. Skitsofrenian esiintyvyys on pysynyt tasaisena siitä huolimatta. On todennäköisempää, että skitsofreniaan sairastuvat henkilöt alkavat käyttämään kannabista rauhoittuakseen.

USA:n sanelupolitiikka loppunut

Miksi Uruguayssa ei pelätty Yhdysvaltain reaktiota eikä säikytty mielipidemittauksia, jotka osoittavat uruguaylaisten suuren enemmistön edelleen vastustavan kannabiksen laillistamista? Useat tekijät osuivat tässä asiassa yhteen.

Uruguayssa oli hyvin aktiivinen uudistusliike, jota vanhan lain aiheuttamat väärinkäytökset vain kasvatti. Vuonna 2011 66 vuotias armeijan akatemian opettaja Alicia Carcia pidätettiin kannabiksen kasvatuksesta ja häntä uhkasi jopa 20 kuukauden vankeustuomio. Hänen tapauksensa nostatti kansanliikkeen ja Mujican puolueen nuoret poliitikot ottivat uudistuksen päätavoitteekseen.

Presidentti Mujican aikoinaan kärsimä pitkä vankeusaika opetti hänet sietämään maan sisäistä ja ulkomailta tulevaa painostusta, ja hänen nauttimansa laaja kansansuosio sekä päättäväisyys siivittivät uudistajat voittoon.

Toisaalla USA:n hegemoninen kansainvälinen asema tässä asiassa luhistui sisältäpäin vuonna 2013 Coloradon ja Washingtonin osavaltioiden hyväksyessä kansanäänestyksellä kannabiksen kokonaan laillistavat lakialoitteet.

Lähde: PolicyMic 6.2.2014Le Monde Diplomatique 12.2.2014

BBC:n henkilökuva Jose Mujicasta


sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Kannabis ja liikenneturvallisuus

Alkoholi on merkittävin kuolemaan johtaneita auto-onnettomuuksia aiheuttava päihde myös suhteutettuna käyttäjämääriin. Kannabiksen nollatoleranssi tieliikenteessä ei ole siten perusteltavissa tieteellisellä tutkimuksella. Kannabiksen laillistamisen arvioidaan jopa parantavan tieliikenteen turvallisuutta.

altYksi kannabiksen laillistamista vastaan käytetty argumentti on se, että kannabiksen käyttö vaarantaa liikenneturvallisuuden. Kahden tuoreen tutkimuksen mukaan asia voi olla päinvastoin. Toinen näistä tutkimuksista on vieläpä tehty Ruotsissa, missä on voimassa nollatoleranssi kannabista kohtaan liikenteessä.

Ruotsissa on yksi maailman parhaita auto-onnettomuuksien seuranta- ja tilastointijärjestelmiä, mikä mahdollisti tämän tutkimuksen suorittamisen. Peräti 95% auto-onnettomuuksien kuljettajista tutkitaan ruumiinavauksessa ja siten tarjolla on mahdollisimman luotettava tietokanta alkoholin ja muiden päihteiden käytöstä ennen onnettomuuksia.

Tutkimus keräsi tietoa neljän vuoden aikana kuolleista, joita oli 895 suurimman osan ollessa miehiä. 56%:lla eli 504 kuljettajalla testitulos oli negatiivinen. 21%:lla kuljettajista veren alkoholipitoisuus ylitti selkeästi rattijuopumusrajan, 7%:llä oli veressään laittomia huumeita sekä reseptilääkkeitä ja alkoholia, 2.5%:lla oli veressään ainoastaan laitonta huumetta ja 1%:lla vain kannabista.

Tutkimuksen johtopäätöksenä oli se, että alkoholin aiheuttama ajokyvyn heikentyminen on merkittävä syy auto-onnettomuuksiin. Alkoholiin verrattuna laittomien huumeiden ja reseptilääkkeiden osuus oli suhteellisen alhainen vaikka poliisin pidättämien huumeita käyttäneiden kuljettajien määrä lisääntyi dramaattisesti nollatoleranssilain säätämisen jälkeen vuonna 1999.

Lain muutoksen jälkeen poliisin huumetesteihin passittamien kuljettajien määrä on yli kymmenkertaistunut Ruotsissa. Tällä politiikalla ei ole kuitenkaan havaittu olevan mitään vaikutusta liikenneturvallisuuteen vaan se hyödyttää ainoastaan huumetestibisnestä.

Tanskalaisten tutkijoiden suorittamassa tutkimuksessa arvioitiin puolestaan kuljettajien riskiä loukkaantua auto-onnettomuudessa alkoholin, laittomien huumeiden, erilaisten lääkeaineiden ja ns. unilääkkeiden vaikutuksen alaisena. Tutkimusaineisto kerättiin sairaaloista kuudesta Euroopan maasta ja siihen saatiin 2490 tapausta.

Tutkimuksen mukaan suurin todennäköisyys loukkaantua vakavasti liittyy autolla ajamiseen alkoholista vahvasti päihtyneenä tai yhdessä muiden psykoaktiivisten aineiden kanssa. Toiseksi suurin todennäköisyys liittyy erilaisten aineiden yhteisvaikutukseen autolla ajettaessa. Pienin riski liittyi kannabiksen, bentsodiatsepiinien tai unilääkkeiden käyttöön yksin.

Varsinkin alkoholin käyttäminen nosti riskitason yli kymmenkertaiseksi selvään ajajaan verrattuna. Veren alkoholipitoisuuden nousu 1.2 promilleen nosti riskin yli 16 kertaiseksi ja sen yli menevät pitoisuudet jopa 80 kertaiseksi.

Kannabiksen vaikutuksen alaisena ajaminen nosti riskin vain hieman yli yhden. Lailliset lääkeaineet nostivat riskitason kaksinkertaiseksi kannabikseen verrattuna.

”Psykoaktiivisista aineista alkoholi aiheuttaa edelleen suurimman riskin loukkaantua liikenneonnettomuudessa”, tutkimuksen tekijät toteavat.

Kannabiksen laillistaminen jopa parantaa liikenneturvallisuutta. Tällaiseen tulokseen päädyttiin kannabiksen laillistamisen vaikutuksia Washingtonin ja Coloradon osavaltioissa arvioivassa raportissa 'The Legalization of Recreational Marijuana. How Likely is the Worst-Case Scenario?'.

Kaliforniassa laillistettiin kannabiksen lääkekäyttö jo vuonna 1996. Lääkekannabiksen laillistaneiden osavaltioiden tulosten analysointi on osoittanut, että se vähentää oluen ja muiden alkoholijuomien kulutusta useita prosentteja, millä on edelleen suora vaikutus päihtyneenä ajavien määrään.

Amerikkalainen autovakuutustietoja jakava 4AutoinsuranceQuote.com -yhtiö otti vuonna 2012 sivustolleen osion ’miksi kannabiksen käyttäjät ovat turvallisia autokuskeja?’, johon oli koottu yhteen aiheesta tehtyjä tutkimuksia.

”Marihuanan käyttäjät kertovat, että ajaessaan päihtyneenä heistä tuntuu, kuin he ajaisivat 120 kilometriä tunnissa vaikka nopeus on vain 50 kilometriä tunnissa. Mutta kun joku ajaa humalassa, niin hän kuvittelee ajavansa 50 kilometriä tunnissa vaikka lasissa on 120. Tämä tekee alkoholista vaarallisen ja marihuanasta turvallisen liikenteessä”, 4AutoinsuranceQuote.com -yhtiön toimitusjohtaja James Shaffer tiivistää tutkimukset.

Nämä tutkimustulokset asettavat poliitikkojen ja lainvalvontaviranomaisten vaatimukset kannabiksen nollatoleranssista tieliikenteessä kyseenalaiseksi varsinkin jos mittaamistekniikka mittaa vain aikaisemman käytön aineenvaihduntatuotteita eikä akuuttia päihtymistilaa.

Lähde: Scandinavian Journal of Public Health 21.11.2013Accident Analysis and Prevention 2013, vol 59, pages 346 - 356


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...