perjantai 28. joulukuuta 2012

Obama: muitakin "kanoja kynittävänä" kuin kannabiksen käyttäjät

USA:n presidentti Obama katkaisi pitkään jatkuneen hiljaisuuden kannabiksesta ensimmäisessä haastattelussaan Coloradon ja Washingtonin osavaltioiden kannabiksen laillistamisen jälkeen. ABC TV:n haastattelussa Obaman puhetyyli on selvästi muuttunut aiempaa myönteisempään suuntaan: hän kertoi uuden hallituksensa laajempien asiakokonaisuuksien olevan vielä valmisteilla, mutta hänen mielestään viihdekäyttäjien pidättäminen osavaltioissa, joissa se laillistettiin, ei ole korkealla liittovaltion tärkeysjärjestyksessä.

Ht Barack Obama Barbara Walters Nt 121211 Main"Meillä on isompia kanoja kynittävänä. Ei ole järkevää priorisoida korkealle viihdekäyttäjien kimppuun käymistä niissä osavaltioissa, jotka ovat päättäneet laillistaa sen."

Vielä ensimmäisellä kaudellaan Obama puhui kannabiksesta käyttäen puhetyylinään halventavaa leikinlaskua. Puhetyylin muuttuminen asiallisemmaksi oli huomattavissa Amerikan valtioiden järjestön (OAS) kokouksessa huhtikuussa 2012, jolloin Obama sanoi vastauksena Latinalaisen Amerikan maiden johtajien esittämään huumepoliittiseen kritiikkiin, että se on "oikeutettu keskustelun aihe".

Marihuana eli kannabis on USA:n huumelainsäädännössä asetettu ensimmäiseen luokkaan huumausaineena, jonka kasvatus, jakelu, hallussapito ja käyttö ovat rikoksia. Samaan luokkaan on laitettu heroiini, LSD ja ekstaasi, joilla sanotaan olevan korkea väärinkäyttöpotentiaali.

Nyt tarvitaan keskustelua!

Obama kertoi haastattelussa, ettei hän aio "tässä vaiheessa" kannattaa kannabiksen kaikenkattavaa laillistamista. Mutta hän nosti esille suuren yleisön vahvan mielipiteen muutoksen tässä asiassa sekä hallituksen rajalliset voimavarat perusteluina aloittaa hakemaan sovitteluratkaisua huumeiden käytöstä rankaisemiseen. Obama selvensi myös presidentin roolia tässä asiassa.

"Tämä on vaikea ongelma, koska kongressi ei ole vieläkään muuttanut lakia. Minä johdan toimeenpanevaa puolta ja meidän odotetaan noudattavan lakia. Joten nyt tarvitaan keskustelua siitä, kuinka me saamme toimimaan yhdessä liittovaltion lait, joiden mukaan kannabis on liittovaltiotasoinen rikos, osavaltioiden lakien kanssa, joiden mukaan se on laillista."

"Omasta mielestäni Washingtonissa ja Coloradossa olemme nähneet äänestäjien tuoneen mielipiteensä esiin."

Obaman henkilökohtainen kanta

ChoomgangObama kertoi vuonna 1995 julkaistussa muistelmakirjassaan Dreams from My Father, että hänellä oli tapana polttaa marihuanaa lukiokavereidensa kanssa. Ryhmä tunnettiin nimellä Choom Gang. Poliitikon urallaan Obama on aina vastustanut marihuanan laillistamista ja yrittänyt vähätellä omaa kannabiksen käyttöään.

"Tein nuorena paljon sellaisia asioita, joita kadun nyt. Mielipiteeni on se, että ylipäänsä päihteiden käyttö ei ole hyväksi lapsille ja nuorille, eikä myöskään yhteiskunnalle. Haluan ehkäistä huumeiden käyttöä."

Aikaisemmin tänä vuonna antamassaan haastattelussa Obama sanoi:

"En ole koskaan sitoutunut antamaan marihuanan suuren mittakaavan kasvatukselle ja myymiselle vapaita käsiä - ja syynä on yksinkertaisesti liittovaltion lainsäädäntö."

"Se on hämärää aluetta, jossa suuren mittakaavan kaupalliset tuottajat ovat kasvattavinaan lääkekannabista käyttäjille, mutta joissakin tapauksissa tavaraa on mennyt viihdekäyttäjille. Tällaisissa tilanteissa on vaikeaa mennä kertomaan oikeusministeriölle, että tämä nyt sattuu olemaan vastoin lakia, mutta me haluamme sinun katsovan toiseen suuntaan. Tällaista me emme aio tehdä."

"Mutta kun katsotaan huumekunkkujen toimintaa, väkivaltaa aiheuttavia ihmisiä, kovia huumeita lapsillemme myyviä tyyppejä ja asuinalueidemme raunioitumista, ei ole epäilystäkään siitä, että meidän tulee jahdata näitä ihmisiä", Obama jatkoi.

"On järkevää tutkia sitä, kuinka pystyisimme ehkäisemään lastemme huumeiden käyttöä ja ylipäänsä sekaantumista päihteiden käyttöön. Meillä olisi paljon tehtävää julkisen terveydenhoidon ja huumehoidon puolella."

Liittovaltion virallinen kanta tulossa

Oikeusministeriö on jatkanut kannabisapteekkien ratsaamista niissäkin osavaltioissa, missä se on laillista. Asiantuntijoiden mukaan liittovaltio on ratsaillut jopa agressiivisemmin kuin Obaman edeltäjä George W. Bush. Presidentti sanoi haastattelussa pyytäneensä oikeusministeri Eric Holderia ja oikeusministeriötä tutkimaan liittovaltion huumelakien ristiriitaa osavaltioiden lainsäädännön kanssa.

Oikeusministeri Holder lausui omassa haastattelussaan:

"Liittovaltion lain ja osavaltioiden lain välillä on nyt jännitettä. Olettaisin meidän antavan oman poliittisen lausuntomme aika pian."

"Tähän liittyy joukko asioita, joita meidän täytyy harkita. Niiden joukossa ovat huumeiden käytön vaikutukset nuorisoon ja meidän sopimuksissa annetut sitoumukset muiden valtioiden kanssa."

Käytön rankaisemisesta luopuminen ensi askel?

Senaattori Patrick J. Leahy, joka johtaa kongressin lainsäädäntökomiteaa, kertoi hallussapitoa koskevan lain lieventämisen tulevan harkintaan vuoden 2013 alusta.

"Yksi vaihtoehto olisi säätää liittovaltion huumelakiin poikkeus, joka sallisi alle unssin määrän hallussapidon niissä osavaltioissa, joissa se on laillista", Leahy kirjoitti Valkoisen talon huumetoimiston johtajalle, ns. huumetsaarille, Gil Kerlikowskelle.

Leahy kysyi kirjeessään huumetsaarilta, että "mitä vakuuksia hallinto aikoo antaa niille osavaltioiden virkamiehille, jotka joutuvat käsittelemään kannabiksen jälleenmyyntilupia, etteivät he joudu liittovaltion syytettäviksi osavaltion lakien mukaisista velvollisuuksista?"

Leahyn mukaan Obaman kommentit "heijastavat tervettä järkeä. Tiukissa taloudellisissa olosuhteissa haluan pitää lain täytäntöönpanon tähtäimen väkivaltarikollisuudessa. Nyt osavaltioiden ja liittovaltion kannabislakien välillä on ristiriitaa ja tarvitsemme lisää tietoa ja laajaa keskustelua tärkeysjärjestyksestämme."

Liittovaltion huumesodan arvostelijoiden mielestä Obaman ja Leahyn kommentit ovat merkki hallinnon tiukan kannabisvastaisuuden loppumisesta.

"Nämä ovat alustavia askeleita oikeaan suuntaan. Obama sanoi, että tarvitsemme keskustelua ja se on hyvin lupaavaa", sanoi Drug Policy Alliance -järjestön toiminnanjohtaja Ethan Nadelmann.

Jimmy Carter ja Bill Clinton Obaman tukena laillistamisessa

Molemmat elossa olevat demokraattisen puolueen edelliset presidentit, Jimmy Carter ja Bill Clinton, ovat tulleet julkisuuteen kannattamaan huumepolitiikan muutosta ja kannabiksen laillistamista. Molemmat esiintyvät Global Commission on Drugs Policy -järjestön työstä kertovalla dokumentilla Breaking the Taboo.

Dokumentin ensi-illan jälkeen jälkeen Jimmy Carter osallistui kotiosavaltiossaan Georgiassa pidettyyn Captain Planet Foundationin keskustelufoorumiin, jonka CNN TV-kanava esitti.

Clintoncarter2Juontaja Suzanne Malveaux kysyi Carterin kantaa kannabiksen laillistamiseen.

"Olen sen puolella. Se on ihan OK. Se ei ehkä tapahdu Georgiassa ihan heti, mutta me voimme tutkia sitä, mitä Washingtonin osavaltiossa esimerkiksi Seattlessa alkaa tapahtumaan ja hallituksemme ja kansalaiset voivat arvioida aiheutuuko siitä ongelmia vai ei", Carter vastasi.

"Portugalissa dekriminalisoitiin kaikki huumeet muutama vuosi sitten ja huumeiden käyttö on laskenut dramaattisesti, eikä ketään vangita käytön vuoksi."

"Mielestäni on hyvä kokeilla muutamissa paikoissa ympäri maailman ja USA:ssa myös muutamien osavaltioiden on hyvä ottaa aloite ja kokeilla jotakin uutta. Tällä tavalla maamme on kehittynyt viimeiset 200 vuotta. On kyse siitä, että muutamissa osavaltioissa kokeillaan ja tällä perusteella olen asian puolesta."

"Ollessani presidenttinä pidin vuonna 1979 yhden pääpuheistani huumeista ja vaadin marihuanan dekriminalisointia. Vaadin siis vuonna 1979 dekriminalisointia enkä laillistamista pitääkseni ihmiset poissa vankilasta pelkästään kannabissavukkeen polttamisesta."

Demokraattinen puolue presidentin takana

Newarkin pormestari ja tuleva kuvernööriehdokas demokraattisen puolueen edustajana Cory Booker kertoi Huffington Postin haastattelussaan kantansa kannabikseen ja huumepolitiikkaan.

"Lääkekannabis, tottahan toki kyllä. En ymmärrä sitä, että ympäri osavaltiota apteekeissa ja rohdoskaupoissa myydään paljon myrkyllisempiä, vaarallisempia ja haitallisempia lääkkeitä ja silti me takerrumme tähän yhteen lääkkeeseen emmekä haluaisi sallia edes sen lääkekäyttöä nyt kun reseptilääkkeitä käytetään Adderallista alkaen kautta maan. Mutta haluan mennä vielä pitemmälle.... huumesodan takia.

Olemme saaneet todistaa niin järkyttävän paljon kansallisia resursseja uhrattavan huumesotaan, joka on muuttanut niin monien ihmisten elämän vankeuteen ja köyhyyteen tuomituksi.

Olen todistanut omassa kaupungissani huumesodan olevan valtava ansa, eikä se ole ansa ainoastaan kiinnisaaduille ihmisille, se on ansa veronmaksajille, yhteisöille ja kaupungeille. Emme ole tehneet maatamme turvallisemmaksi tällä huumesodan hyökkäyksellä, emme ole vähentäneet maamme huumeriippuvaisten määrää. Meidän pitää muuttaa radikaalista puhettamme ja aloittaa huumeista ja erityisesti kannabiksesta puhuminen ihan eri tavalla.

Tätä keskustelua haluan olla mukana rakentamassa päästäksemme eroon siitä hulluudesta missä me nyt olemme - toiminpa sitten pormestarina, kuvernöörinä tai senaattorina."

Bookerin mielipiteet heijastavat Demokraattisen puolueen johtohahmojen tämän hetkisiä tuntoja. Presidentti Obamalla tuntuu siten olevan ainakin oman puolueensa tuki takanaan suuresti odotetun muutoksen läpiviemiseen. Kansa on sanonut mielipiteensä kahdessa osavaltiossa ja monissa mielipidemittauksissa. Seuraavat neljä vuotta tulevat olemaan mielenkiintoinen kausi kannabiksen laillistamisessa.

Lähde: ABC News 14.12.2012, Rolling Stone 7.12.2012, LA Times 14.12.2012, NORML Blog 18.12.2012 ja CNN 11.12.2012

Obama ABC:n haastateltavana:


sunnuntai 23. joulukuuta 2012

YLEX: Huumeista kärähtäneitä ei kohdella Suomessa tasavertaisesti

YLEX popuutiset 18.12.2012

Alkuperäinen uutinen

 

Huumeista kärähtäneitä ei kohdella Suomessa tasavertaisesti

- etelässä selviää helpommin vain huomautuksella

 

Keräsimme tiedot seitsemän kaupungin huumausaineiden käyttörikoksista. Kyseessä ovat yli 18-vuotiaiden tapaukset. Kiinni jäänyt saa useimmiten huomautuksen Etelä-Suomessa. Oulussa huomatuksia ei juurikaan anneta.

 

 Kun yli 18-vuotias jää poliisille kiinni huumausaineen käyttörikoksesta, seurauksena eivät aina ole sakot tai asian eteneminen syyttäjälle asti. Sisäministeriö laati poliisille ohjeistuksen vuoden 2006 lopussa ja sen mukaan aikuinen voi selvitä ensimmäisestä käyttörikoksesta pelkällä huomautuksella. Ohjeistuksessa sanotaan muun muassa näin:

...huomautuksen antaminen on yksi laittomaan toimintaan puuttumisen muoto ja voi huumausaineen käytön lopettamisen kannalta johtaa usein parempaan lopputulokseen kuin ankarammat seuraamukset.

Poliisin on mahdollista antaa huomautus, jos ainetta on hallussa pieni määrä. Silläkin on merkitystä, onko kyseessä erittäin vaaralliseksi luokiteltu huume, jolla käyttäjä voi virheellisellä annostelulla aiheuttaa itselleen hengenvaaran. Myös se vaikuttaa, missä huumeita käyttää: mitä vähemmän se tapahtuu julkisella paikalla, sitä paremmat mahdollisuudet on saada pelkkä huomautus. Myös ensimmäistä kertaa kiinni jääminen vaikuttaa, kun poliisi miettii seuraamuksia.

YleX:n keräämät luvut seitsemältä poliisilaitokselta osoittavat, että huomautuksia annetaan useimmin Etelä-Suomessa. Ero pohjoiseen on raju. Rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen sanoo, että tilanne on ongelmallinen yhdenvertaisuuden kannalta lain edessä.

- Onhan se aina ongelma, jos erot on näinkin suuria. Eli jos viisinkertainen on jossakin kaupungissa huomautusten määrä verrattuna johonkin toiseen, niin kyllä se on ongelma yhdenvertaisuuden kannalta.

Professorin mielestä tilanne on sen takia hankala, että sakot ovat rangaistus, josta jää merkintä, että henkilöä on rangaistu huumausainerikoksesta. Huomautuksen tiedot ovat vain poliisin sisäisessä järjestelmässä.

- Ohjeistuksellahan on poliisi ja valtakunnansyyttäjä pyrkineet siihen, että tämä olisi yhdenmukaista, mutta niin kuin näkyy, ei se ohjeistus aina auta.

Turku kunnostautunut huomautuksissa - muiden pitäisi ottaa mallia

Huomautusten määristä näkee, että kahden lähes saman kokoisen kaupungin kohdalla - Turun ja Oulun - välillä on viisinkertainen ero. Mistä tämä se johtuu? Poliisihallituksen poliisitarkastaja Pentti Kangasniemi sanoo, että käyttörikokset tulevat poliisin tietoon yleensä, kun jäädään kiinni jostain toisesta rikoksesta - esimerkiksi omaisuus- tai väkivaltarikoksesta. Tällöin asiaa ei voida jatkossa enää käsitellä pelkkänä käyttörikoksena, joten huomautusta ei voida antaa. Muitakin eroja kaupunkien välillä on.

- Eihän poliisi sinänsä käyttäjiä valvo, että käyttörikokset tulevat pääasiassa muun rikollisuuden selvittämisen yhteydessä ja muun   poliisitoiminnan ohessa.

- Isot kaupungit ovat tietysti erilaisia keskenään. Niissä on erilainen huumausainekulttuuri käyttäjillä ja esiintymistiheydet ovat vähän erilaisia, että silläkin on merkitystä.

Toisin sanoen, poliisi käyttää huomautusta useammin niissä kaupungeissa, joissa se törmää useammin käyttäjiin. Toisaalta Oulussa ja Turussa on lähes yhtä paljon käyttörikoksia. Poliisihallituksen Kangasniemi sanoo, että Turussa asiaan on paneuduttu enemmän.

- Sitten tietysti tää Turku on erinomaisen kunnostautunut tässä huomautusten käytössä. Heidän järjestelmäänsä pitää omaksua muissakin Suomen kaupungeissa.

Yhdeksi syyksi Kangasniemi mainitsee sen, että Turussa eri viranomaiset tekevät tiiviimmin yhteistyötä keskenään. Joka tapauksessa eriarvoisuuteen ollaan puuttumassa.

- Onhan tämä peiliin katsomisen paikka. Tulevan vuoden yksi painopistealueista on tässä huumausaineiden käyttörikosasiassa, että poliisi kiinnittää enemmän huomiota huomautuksiin ja hoitoonohjaukseen. Siihen pitää saada enemmän yhdenvertaisuutta.

Yhdenvertaisuuteen päästään tulevaisuudessa poliisitarkastajan mukaan ainakin kouluttamisella ja tiedon lisäämisellä.

Käyttörikosten luvut eivät ole koko vuodelta vaan viimeisin mukaan laskettu kuukausi on joko elo- tai syyskuu.

HUOMAUTUSTEN OSUUS KÄYTTÖRIKOKSISTA

Turku 10,1 %
Käyttörikokset: 544, huomautukset: 56

Helsinki 9,1 %
Käyttörikokset: n. 1100, huomautukset: n. 100

Tampere 8,9 %
Käyttörikokset: 450, huomautukset: 40

Jyväskylä 5,2 %
Käyttörikokset: 306, huomautukset: 16

Espoo 4,9 %
Käyttörikokset: 386, huomatukset: 19

Kuopio 2,7 %
Käyttörikokset: 339, huomautukset: 9

Oulu 1,9 %
Käyttörikokset: 464, huomautukset: 9

 


tiistai 18. joulukuuta 2012

Kannabis suojaa diabetekselta

Arvostetussa British Medical Journal –julkaisussa esitetyt tutkimustulokset viittaavat siihen, että kannabiksen tulehdusta estävät ominaisuudet vähentävät riskiä sairastua aikuistyypin diabetekseen.

Diabetes on yksi merkittävimmistä kansantaudeista. Se vaikuttaa elämänlaatuun, aiheuttaa lisätauteja ja lisää kuolleisuutta. Lähes 500 000 suomalaisen arvioidaan sairastavan diabetesta. Vajaalla puolella 45–74-vuotiaista miehistä ja joka kolmannella naisella on aikuistyypin diabetes tai sen esiaste.

DiabetesKalifornian yliopiston tutkijat arvioivat diabeteksen esiintyvyyden ja kannabiksen käytön yhteyttä. Aineistona tutkijoilla oli 10896 henkilön otos, joka jaettiin ei-käyttäjiin (61,0%), entisiin käyttäjiin (30,7%), satunnaiskäyttäjiin (5,0%) ja vakituisiin käyttäjiin (3,3%).

Tutkijat huomasivat aiemman ja nykyisen kannabiksen käytön olevan yhteydessä matalampaan kakkostyypin diabeteksen esiintyvyyteen, vaikka huomioon otettiin muut mahdolliset tekijät, kuten etninen tausta, liikunnan määrä ja diabetessairastavuus suvussa. Tutkijat eivät löytäneet yhteyttä kannabiksen käytön ja muiden kroonisten sairauksien, kuten verenpainetaudin tai sydämen vajaatoiminnan, välillä.

Entiset ja nykyiset kannabiksen käyttäjät kertoivat harrastavan ei-käyttäjiä useammin liikuntaa, mutta heillä oli silti korkeammat kokonaiskolesteroli- ja triglyseridiarvot. Toisaalta runsaimmin kannabista kuluttavat kuuluivat joukkoon, jolla oli matalimmat verensokeriarvot.

Tutkijat tiivistivät tulokset seuraavasti: "Analyysimme mukaan 20-59-vuotiailla tutkimukseen osallistuneilla kannabiksen käyttäjillä esiintyy diabetesta vähemmän ja heillä on pienempi riski sairastua siihen kuin ei-käyttäjillä". Totuttuun tyyliin tutkijat kuitenkin huomauttavat, että  kannabiksen diabetekselta suojelevaa mekanismia tulee vielä tutkia tarkemmin, eivätkä he suosittele kannabiksen käyttöä ihmisille, jotka ovat vaarassa sairastua diabetekseen.

Aikaisemmat eläinkokeet ovat osoittaneet tiettyjen kannabinoidien estävän diabetesta. Autoimmunity-lehdessä julkaistujen tutkimustulosten mukaan 5 milligramman päivittäiset CBD-pistokset (kannabiksen ei-psykoaktiivinen ainesosa) vähensivät diabeteksen esiintyvyyttä hiirillä merkittävästi. Kontrolliryhmän hiiret sairastuivat kakkostyypin diabetekseen keskimäärin 17 viikossa, kun CBD-pistoksia saaneista hiiristä 60% oli terveitä vielä 26 viikon kohdalla.

Lähde: NORML Blog 12.12.2012 ja British Medical Journal, 2012, vol. 2, issue 1


sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Kannabis laillista Pohjois-Amerikassa 10 vuodessa?

Agnus Reid -mielipidemittauksen mukaan enemmistö aikuisista Pohjois-Amerikassa kannattaa kannabiksen laillistamista. Kanadalaisista 57% ja yhdysvaltalaisista 54% kannattaa laillistamista ja peräti 66% uskoo siihen, että kannabis laillistetaan kymmenen vuoden aikana.

201011111Yhdysvaltain luoteisissa osavaltioissa laillistamisen kannatus on korkeinta (61%) ja etelävaltioissa alhaisinta (51%). 18 - 34 -vuotiaiden keskuudessa kannatus oli 65% ja yli 35-vuotiaiden keskuudessa 49%.

Kanadassa miehet (65%) kannattavat laillistamista enemmän kuin naiset (50%), mutta USA:ssa sukupuolten välillä vallitsee tasapaino (55% miehistä ja 53% naisista). Muiden huumeiden laillistamista sen sijaan vastustettiin kiivaasti.

Agnus Reidin saamat tulokset ovat yhdenmukaisia Gallupin, Rasmussenin ja YouGov -mittausten kanssa osoittaen sen, että tällä hetkellä enemmistö Yhdysvaltain kansalaisista kannattaa kannabiksen laillistamista aikuisten ihmisten käyttöön.

Samana päivänä julkaistussa CBS Newsin mielipidemittauksessa laillistaminen saa ensimmäisen kerran yhtä paljon kannatusta kuin vastustusta. Syyskuussa laillistamisen kannatus oli vielä 45%, mutta nyt se nousi 47%:iin kun taas vastustus tippui vuodessa 51%:stä 47%:iin.

Demokraateista 51% ja riippumattomista 55% kannattaa laillistamista kun taas republikaaneista 66% vastustaa sitä.

88% Yhdysvaltain kansalaisista kannattaa lääkärien oikeutta määrätä kannabista vakavista sairauksista kärsiville potilaille. Viime vuonna kannatus oli 77% ja vuonna 1997 62%. Enemmistö kaikista ikäryhmistä, demokraateista, republikaaneista ja riippumattomista kannattaa tätä.

82%:n mielestä huumesota on hävitty

Rasmussenin mielipidemittauksessa tuli esille mielenkiintoinen tieto: ainoastaan 7% uskoo Yhdysvaltojen olevan voittamassa huumesotansa. 82% uskoo maan olevan häviämässä huumesotansa ja 12% on vielä epävarmoja asiasta. Tämä tulos saatiin viikko Washingtonin ja Coloradon äänestystulosten jälkeen. Viime kesänä Agnus Reidin mielipidemittauksessa 66% piti huumesotaa epäonnistuneena, mikä kertoo mielipiteiden olevan muuttumassa kovaa vauhtia. Tuoreesta Rasmussen-mittauksesta käy ilmi lisäksi, että:

  • 23%:n mielestä USA ei käytä tarpeeksi rahaa huumesotaansa ja 34%:n mielestä siihen käytetään aivan liikaa rahaa.
  • 51%:n mielestä alkoholi on vaarallisempaa kuin kannabis ja 24%:n mielestä kannabis on vaarallisempaa kuin alkoholi. 24% ei ollut varma asiasta.
  • 60%:n mielestä kannabiksen valvonta tulisi jättää osavaltioille kun taas 27%:a oli sitä mieltä, että se on liittovaltion asia.
  • 88% ei ollut käyttänyt kannabista kuluneen vuoden aikana. 60% kannabista käyttäneistä oli sitä mieltä, että valtio käyttää liikaa rahaa huumesotaansa kun taas 30% kannabista käyttämättömistä oli sitä mieltä.

Laillistamisen kannatus jakautuu sukupuolen ja iän mukaan

Quinnipiac yliopiston mielipidemittauksessa mitattiin ensimmäisen kerran suhtautumista kannabiksen laillistamiseen ja siinä nousi esille selkeä jakautuminen iän ja sukupuolen perusteella.

Tässä mittauksessa 51% vastanneista kannatti kannabiksen laillistamista ja 44% vastusti. Laillistamista kannatti 65% alle 30-vuotiaista ja miehistä 59%. Naisista 52% vastusti ja yli 65-vuotiaista vain 35% kannatti.

"Amerikkalaisten äänestäjien mielipide on muuttunut suosiolliseksi tälle aiemmin pelätylle huumausaineelle nyt kun kannabiksen lääkekäyttö on laillista jo melkein 20 osavaltiossa ja Washingtonin ja Coloradon osavaltioissa äänestettiin sen viihdekäytön laillistamisen puolesta. Mutta tämä kysymys aiheuttaa edelleen suuria mielipide-eroja USA:n kansalaisten keskuudessa", tiivistää mielipidemittauksien tulokset Quinnipiacin yliopiston mielipidemittausinstituutin varajohtaja Peter Brown.

Legalization 21st Century Polls Half

 

Lähde: NORML Blog 29.11.2012, CBS News 29.11.2012, Huffington Post 13.11.2012 ja 5.12.2012


keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Suomen kannabismarkkinoista jo 60-79% kotimaista tuotantoa

EU:n huumeseurantakeskus, EMCDDA, on tuottanut jo 17 vuosiraporttia Euroopan huumetilanteesta ja nostanut huumekeskustelun tasoa niin että useissa maissa on uudistettu huumepolitiikkaa avoimesti ja rehellisesti keskustellen. Tämä "eurooppalainen huumepolitiikka" on kelvannut esimerkiksi Latinalaisen Amerikan valtioille, joista on puolestaan tullut kansainvälisen huumepolitiikan suunnannäyttäjiä.

Kannabiksen Kasvatu 197728bEdellisessä vuoden 2011 raportissa nostettiin esille se, kuinka huumepolitiikassa vallitsee kuilu politiikan tavoitteiden ja käytännön välillä. Uusimman raportin esipuheessa painotetaan sitä, etteivät huumepolitiikka ja muu politiikka ole erillisiä sfäärejä, kuten autoritaarisemmissa valtioissa Suomi mukaan lukien vielä toimitaan:

"Tämänvuotinen raportti osuu Euroopalle merkittävään ja vaikeaan ajankohtaan. Monilla mailla on finanssi- ja talousongelmia, jotka luovat yleisen taustan raportillemme. Maiden käynnistämät säästötoimet tuovat mukanaan monia haasteita ja asettavat päättäjät vaikeiden valintojen eteen, kun toinen toistaan suuremmat tarpeet kilpailevat samoista julkisista varoista. Näinä aikoina on erityisen tärkeää investoida järkevästi. Se taas edellyttää, että ymmärretään ongelman luonne ja se, mistä toimenpiteistä on todennäköisesti eniten hyötyä."

Jälleen kerran EMCDDA:n raportti antaa eväitä huumepolitiikan järkiperäistämiseksi rajallisten resurssien olosuhteissa. Kuviossa 4 (Euroopassa kulutettujen kannabistuotteiden arvioidut markkinaosuudet vuosina 2008–2009) paljastuu Suomen tiedotusvälineiden ja virkamiesten panttaama oleellinen tieto: Suomen kannabismarkkinoista tyydytetään kotimaisella tuotannolla jo 60 - 79%!

Pitkäjänteinen suomalainen kannabisaktivismi kotikasvatuksen puolesta on tuottanut vuosi vuodelta kauniimpaa kukkaa, ja tämä EMCDDA:n kunnianosoitus pitäisi nostaa näkyvämmin esille tiedotusvälineissä parjatun kannabisaktivismin suurena saavutuksena.

Kannabiksen kotikasvatus on tehokkain keino ehkäistä kansainvälisen järjestäytyneen rikollisuuden ja kovien aineiden leviämistä ja siten taata kansalaisten turvallisuutta. Samalla voidaan rakentaa kuluttajansuojaa kieltolain luomilla valvomattomilla pimeillä markkinoilla.

Turvaako huumepolitiikkamme hengen ja terveyden?

Legitimiteetin perusteella kansat ja kansalaiset hyväksyvät jonkin instituution toimivallan, mutta legitimiteetin voi ansaita ja menettää. Valtiovallan legitimiteettikriisi voi äärimmillään aiheuttaa vallankumouksen, kuten Berliinin muurin kaatamisen ja sitä seuranneen Itä-blokin maiden vapautumisen kommunismista.

USA:n kahden osavaltion kannabiksen laillistaminen on esimerkki kansainvälisen huumepolitiikan legitimiteetin murenemisesta. Suomessa kannabispolitikan legitimiteetti on vielä vahva ja poliisi saa sen perusteella omavaltaisesti rikkoa ihmisoikeuksia tunkeutumalla ihmisten asuntoihin ja kajoamalle ihmisten taskuihin ja laukkuihin pelkän vainun perusteella. Kannabispolitiikkamme aiheuttaa merkittäviä ihmisoikeusloukkauksia.

Oleellinen kysymys on se, että suojellaanko tällä ihmisten terveyttä ja henkeä? Huumekuolleisuus on selvä huumepolitiikan onnistumisen tai epäonnistumisen indikaattori, jota käytetään aina yksipuolisesti pönkittämään kieltolain jatkamista.

Kuvio19Tähän kysymykseen EMCDDA:n uusi raportti antaa vihjeitä kuviossa 19 (Huumekuolemiin liittyvä kuolleisuus kokonaisväestössä (15–64-vuotiaat) muutamissa EU:hun ennen vuotta 2004 liittyneissä jäsenvaltioissa ja Norjassa). Liberaalin huumepolitiikan maissa laskeva trendi on ollut vallalla jo pitkään, mutta Suomen huumepolitiikka aiheuttaa keskivertoa selvästi enemmän huumekuolemia. Suomen huumepolitiikan esikuvassa Ruotsissa huumekuolleisuus on myös EU:n keskiarvoa korkeampi.

Uusimmassa raportissa Ruotsin huumekuolleisuus näyttäisi olevan laskemassa, mutta jopa huumesotaa muuten kannattava Drugnews.nu uutisoi tämän vuoden tilastolukujen epäluotettavuudesta. Ruotsin Kansanterveyslaitoksen EU:lle antamissa tiedoissa huumekuolleisuus on laskenut (269 - 239), mutta sen sijaan Karoliinisen Instituutin tilastot osoittavat alati jatkuvaa kasvua (457 - 487). Tilastoihin luotetaan kuin hullu puuroon ja tällä mittarilla Suomen ja Ruotsin huumepolitiikka lukeutuu EU:n suurten häviäjien joukkoon.

Pääasia on kuitenkin se, että laillisiin päihteisiin kuolee Ruotsissa ja myös Suomessa ainakin kymmenen kertaa enemmän ihmisiä kuin laittomiin päihteisiin. Tämä keinotekoinen jako päihde- ja huumepolitiikkaan ei selvästikään turvaa kansalaisten henkeä eikä terveyttä: moninkertainen päihdekuolleisuus ei ole peruste niiden kieltolakiin. mutta näin epämääräisesti tuotettu huumekuolleisuustilastointi on yksi perustelu huumeiden kieltolaille.

Onko kannabispolitiikkamme legitiimiä?

EMCDDA:n raportissa otetaan esille erilaisten ja erillisten huume- ja päihdepolitiikan muotojen irrationaalisuus.

"Mielenkiintoista on myös havaita, että jostakin tietystä aineesta suuria levinneisyysarvioita ilmoittaneet maat raportoivat yleensä suhteellisen korkeita lukuja myös muista laittomista ja laillisista huumeista. Alkoholia viime aikoina käyttäneiden nuorten suuri määrä ja runsas jaksoittainen juominen näyttävät siis olevan yhteydessä laittomien huumeiden ja hengitettävien aineiden käyttöön. Tämän havainnon perusteella nuorille suunnattaviin ennaltaehkäiseviin lähestymistapoihin olisi sisällytettävä sekä huumeiden että alkoholin käyttöön kohdennettavia toimia."

Suomessa huumepolitiikka perustuu pelottelulle ja päihdepolitiikka vastuuttomalle mainonnalle ja näin on synnytetty kännijuomisen kulttuuri virkamiesten, lobbareiden ja poliitikkojen toiminnan seurauksena. Nämä ovat luoneet sen ongelmaisen sekakäyttömallin, joka aiheuttaa satoja kuolemantapauksia vuosittain.

Sign PoliceKannabiksen kieltolakia pidetään yllä psykoosiväitteillä, mutta rankaiseminen ei paranna ketään, eikä se myöskään ole estänyt nuoria kokeilemasta kannabiksen käyttöä. Epämääräisellä psykoosivihjailulla peitetään se tosiasia, että poliisin toiminta Suomessa rikkoo törkeästi ihmisoikeuksia satoja kertoja vuodessa. (ks. TuSKY:n selvitys poliisin väärinkäytöksistä).

USA:ssa kannabiksen kieltolaista tehtiin orjuuden poistamisen jälkeen rotusortopolitiikan väline ja muuallakin kuten Suomessa sitä käytetään yhteiskunnallisen valvonnan välineenä. Huumeilla pelottelemalla on saatu läpi poliisin laajat tutkintaoikeudet, jotka ovat käytännössä usein ristiriidassa ihmisoikeuksien kanssa.

Voidaan perustellusti sanoa, että huumepolitiikka ei ole legitiimiä, koska se perustuu sensuuriin (rekisteriviranomainen) ja sortoon (poliisi), jotka ovat totalitaaristen valtiokoneistojen käyttämiä välineitä. Huumepoliisin ja oikeuslaitoksen toiminta on vienyt uskottavuuden muultakin huumepolitiikalta ja -valistukselta.

EMCDDA:n raportin mukaan kannabiksen kotikasvatusta esiintyy kaikissa 29:ssä Euroopan maassa ja ilmiö leviää ja kasvaa koko ajan. Se on ainoa toimiva ja koko EU:n kattava strategia rikollisuuden torjumisessa, jonka pitäisi olla valtiovallan suojeluksessa nykyisen kriminaalipolitiikan sijaan.

Kannabispolitiikka ei ole enää legitiimiä ja nykyiselle politiikalle pitää luoda vaihtoehto, joka kunnioittaa ihmisoikeuksia ja takaa kansalaisen terveyden ja turvallisuuden.

Kannabisosuuskunnat ja -klubit

EMCDDA julkaisi kesällä 2012 raportin Cannabis production and markets in Europe, jossa käsitellään kannabiksen kasvatuksen nousemista yhteiskunnan valtavirtaan ja tuodaan esille kannabiksen käyttäjien klubit tai kannabisosuuskunnat uusimpana virtauksena kannabiksen laillistamisessa.

Marcha Cannabis1Kannabismarkkinat toimivat erilaisella logiikalla kuin muiden laittomien huumeiden markkinat. YK:n huumetoimistokin on havainnut sen, että kannabiksen käyttö on suurimmaksi osaksi sosiaalista toimintaa ja kannabista jaetaan sitä käyttävien ryhmien keskuudessa. Arvioidaan, että suurin osa kannabiksen vaihdosta tapahtuu näiden ryhmien ja verkostojen sisällä niin että rikolliset jakeluverkostot eivät hallitse kannabismarkkinoita. Tätä markkinoiden toimintaa kutsutaan "sosiaaliseksi jakeluksi" ja sen suuruutta on vaikea arvioida.

Kannabiksen kasvatus ja käyttö on jopa nykyisissä kriminaaleissa olosuhteissa sosiaalista toimintaa, jossa taloudellinen hyötynäkökohta ei ole päällimmäisin tekijä. Tälle kannabiskulttuurin perustalle on Euroopassa syntynyt kannabisklubiliike ja -verkosto, jolle on annettu nimeksi "espanjalainen malli", koska Espanjassa toimii jo satoja tällaisia ryhmiä viranomaisten hyväksynnällä.

Perinteisen huumepolitiikan perustana oli mielikuva huumeiden käyttäjästä leimautuneena ja syrjäytyneenä yksilönä. Kannabisosuuskunnissa lähtökohtana on se, että kannabiksen käyttäjät ovat osa yhteisöä ja kykenevät tasa-arvoisesti neuvottelemaan niistä olosuhteista, jotka koskettavat heidän elämää. Tämän politiikan tavoitteena on aidosti kohentaa käyttäjien terveyttä ja hyvinvointia.

Klubien laillinen asema on vielä epäselvä, niiden olemassaolo perustuu viranomaisten priorisointeihin ja niiden toiminta voi välillä rikkoa olemassaolevia lakeja. Niiden olemassaolo perustuu kuitenkin sille yhteisymmärrykselle, että käyttäjät pystyvät näin valvomaan käyttämänsä tuotteen alkuperää, laatua ja koostumusta. Samalla käyttäjät pysyvät myös erossa laittomista huumemarkkinoista.

Euroopan väestöstä jo reilu 80 miljoonaa eli 23,7% on käyttänyt kannabista ainakin kerran, tästä määrästä 23 miljoonaa kuluneen vuoden aikana ja kuluneen kuukauden aikana 12 miljoonaa, mihin joukkoon lukeutuvat myös päivittäin polttavat. Tällaiselle väestömäärälle kuuluisi jo näkyvä edustus päättäviin elimiin ja hallintoon.

Kotikasvatus on voimaannuttanut kannabiksen käyttäjiä ulos kieltolain luomasta rikollinen/poikkeava karsinasta, mikä näkyy eri puolille maailmaa leviävinä kannabismielenosoituksina ja -marsseina. Sosiaaliset kannabisklubit ovat eurooppalainen tapa ottaa kansalaiselle kuuluva sosiaalinen tila haltuunsa.

Lähde: EMCDDA:n vuosiraportti 2012, Drugnews 9.11.2012, Cannabis production and markets in Europe. EMCDDA, Lisbon, June 2012 ja Kannabisklubiportaali


keskiviikko 5. joulukuuta 2012

YK:n erikoisyleiskokous huumepolitiikasta vuonna 2016

YK järjestää vuonna 2016 erikoisyleiskokouksen huumepolitiikasta. Edellinen erikoisyleiskokous aiheesta oli vuonna 1998, jolloin hyväksyttiin päätöslauselma "Drug free world - we can do it" Kofi Annanin toimiessa pääsihteerinä.

 

Unhq LAloite kokouksen järjestämiseksi tuli Meksikon väistyvältä presidentiltä Felipe Calderonilta, joka otti asian esille puhuessaan syyskuussa YK:n yleiskokouksessa. Ehdotus sai kannatusta Guatemalan, Kolumbian, Costa Rican, Belizen ja Hondurasin presidenteiltä ja sitä kannatettiin myös äskettäin järjestetyssä Ibero-amerikkalaisessa huippukokouksessa Cadizissa Espanjassa.

 

YK:ssa aloitteen taakse asettui yhteensä 95 valtiota pääosin Latinalaisesta Amerikasta ja Euroopasta. Myös Japani, Kiina, Australia ja Yhdysvallat kannattivat kokousta, joka aiotaan järjestää vuoden 2016 alussa ja sen valmistelut alkavat heti vuoden 2013 alusta.

 

Lähde: Drug Policy Alliance 27.11.2012

 

Ks. Drug Free World - We Can Do it! ja Huumehaukat kaappaavat YK:n yleiskokouksen



maanantai 3. joulukuuta 2012

Kannabiksen dekriminalisointi romahdutti nuorisorikollisuuden Kaliforniassa

Kaliforniassa koettiin vuosina 2010 - 2011 järisyttävä 20 prosentin lasku nuorisorikollisuudessa. Rikollisuus palasi alimmalle tasollee sitten vuoden 1954, jolloin tilastointi aloitettiin. Tuoreen tutkimuksen mukaan kannabiksen käytön dekriminalisointi vuonna 2010 on merkittävä tekijä tässä kehityksessä. Kuvernööri Arnold Schwarzenegger hyväksyi tuolloin kannabiksen käytön ja pienten määrien dekriminalisoinnin.

Juvenile CrimeKalifornia ei siis vuonna 2010 laillistanut kannabista (laillistamisaloite sai 46% äänistä sen vuoden vaaleissa), vaan alle unssin kannabismäärän hallussapidosta tehtiin rike, josta voidaan langettaa 100 dollarin pikasakko. Tämä päti kaikkiin tapauksiin, myös nuoriin alle 21-vuotiaisiin, mikä oli merkittävä tekijä.

Seuranneen vuoden aikana väkivaltapidätykset laskivat 16%, murhat 26% ja huumepidätykset peräti 50%. Suurin osa nuorisorikollisuuden laskusta tulee siitä, että pienten kannabismäärien takia pidätettyjen määrä laski, mutta myös muiden huumerikosten määrä aleni. Vuonna 2010 marihuanapidätykset muodostivat 64% kaikista huumerikoksista, mutta vuonna 2011 enää 46%.

Vakavan nuorisorikollisuuden määrä laski Kaliforniassa enemmän kuin muualla Yhdysvalloissa. Tutkimuksessa käytiin läpi muutkin mahdolliset syyt nuorisorikollisuuden laskuun, mutta lopulta kaksi vain tekijää selitti muutosta: kannabislakien lieventäminen ja Kalifornian nuorison taloudellisen tilanteen paraneminen.

Uuden lain astuttua voimaan tammikuussa 2011 tippuivat nuorten kannabispidätykset Kaliforniassa vuoden 2010 14 991:stä 5 831:een vuonna 2011.

"Nuorten pidätykset suurimmassa huumerikosluokassa eli kannabiksen takia vähenivät 9 000:lla tasolle, jolla se ei ole ollut "huumesodan" julistuksen jälkeen", kertoo nuorisotutkija Mike Males.

"Oli rohkeaa olla asettamatta ikärajaa tällaiseen lakiin. Nuorten pidättäminen ja laittaminen rikosoikeudellisen järjestelmän käsittelyyn pienistä rikoksista vetää monet nuoret syvemmälle ongelmiin sen sijaan, että saattaisi "oikealle tielle". Tästä vallitsee laaja yksimielisyys tutkijoiden kesken", kertoi Males.

"Meillä ei ole ollut näin alhaisia lukuja sitten 1970-luvun. Meille tulee nykyään keskimäärin seitsemän nuorta päivässä kun heitä tuli aiemmin 20", kuvaa Sacramenton ehdonalaisvalvoja Don Meyer.

Lähde: Alternet 26.11.2012 ja Huffington Post 29.11.2012


sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Tabu on rikottu!

Breakingthetaboo

Tabu on rikottu: Yhä useampi valtion päämies on alkanut ymmärtämään sen tosiseikan, että 50 vuotta jatkunut kansainvälinen huumepolitiikka, huumesota, aiheuttaa enemmän haittoja kuin laittomien huumeiden käyttö. Meksikon huumesodassa on vuoden 2006 jälkeen tapettu 50 - 90 000 ihmistä, mikä on vain jäävuorenhuippu kansainvälisen huumepolitiikan aiheuttamista ihmisoikeusrikoksista.

Breaking the Taboo on dokumentti, jossa seurataan Global Commission on Drug Policy -järjestön kampanjointia huumesodan paljastamiseksi kansainvälisen politiikan suurimmaksi epäonnistumiseksi. Dokumentin ensi-ilta on Youtubessa 7.12. ja vuonna 2013 sitä tullaan esittämään kansainvälisesti useilla TV-kanavilla.

Ensi-iltatilaisuudet järjestetään Googlen tiloissa Lontoossa ja New Yorkissa. Yhteistyössä ovat mukana Global Commission on Drug Policy, Avaaz, Beckley-säätiö, Google, Virgin, Sundog Pictures ja 16 miljoonaa aktivistia kautta maailman.

Dokumentin juontaa englanniksi näyttelijä Morgan Freeman ja espanjaksi näyttelijä Gael Garcia Bernal. USA:n entiset presidentit Bill Clinton ja Jimmy Carter ovat lähteneet mukaan tähän huumesodan vastaiseen liikkeeseen. Mukana on muitakin entisiä presidenttejä sekä kuuluisuuksia kuten Gary Barlow, Richard Branson, Holly Branson, Sam Branson, Alexandra Burke, Mo Farah, Mia Farrow, Eddie Izzard, Peter Jones, Ronan Keating, Dizzee Rascal, Lord Sugar ja Kate Winslet.

012380 120501 Obama And ClintonBreaking the Taboo -julkilausuma:

Kansainvälinen huumesota on epäonnistunut. On tullut aika aloittaa uusi lähestymistapa.

Pyydämme hallituksia ja eduskuntia myöntämään seuraava:

YK:n huumausaineyleissopimus, ns. Single Convention, solmittiin 50 vuotta sitten vuonna 1961, mutta tämän sopimuksen aloittama kansainvälinen huumesota on epäonnistunut aiheuttaen laajoja ei-aiottuja haittavaikutuksia kautta maailman.

Huumeiden käyttö on kasvanut ja niiden saanti on helpompaa ja hinnat alhaisempia kuin koskaan aiemmin. YK:n mukaan varovaisestikin arvioiden maailmassa on yli 250 miljoonaa huumeiden käyttäjää.

Laittomien huumeiden kauppa on maailman kolmanneksi arvokkain teollisuuden ala ruuan ja öljyn jälkeen. Huumeiden vastainen taistelu maksaa maailman veronmaksajille lukemattomia miljardeja vuosittain. Miljoonia ihmisiä, enimmäkseen käyttäjiä ja pikkudiilereitä, vangitaan vuosittain huumekaupasta.

Virkamiesten ja poliitikkojen korruptio varsinkin tuottaja- ja kauttakulkumaissa leviää vaarantaen demokratian ja kansalaisyhteiskunnan. Huumesota murentaa vakautta, turvallisuutta, kehitystä ja ihmisoikeuksia. Huumesodassa kuolee kymmeniä tuhansia ihmisiä vuosittain.

Huumesodan kannattajien niin vakuuttavasti ennustama huumeeton maailma on kauempana kuin koskaan. Kieltolakipolitiikka luo enemmän haittoja kuin ehkäisee. Meidän pitää vakavasti harkita resurssien siirtämistä kymmenien miljoonien ihmisten kriminalisoimisesta sellaisen lähestymistavan toteuttamiseen, joka perustuu terveyteen, haittojen vähentämiseen, kustannustehokkuuteen ja ihmisoikeuksien kunnioittamiseen.

Todistusaineisto osoittaa yhdenmukaisesti, että terveyteen perustuvat lähestymistavat tuottavat parempaa tulosta kuin kriminalisointi. Huumepolitiikkamme kehittäminen on aikamme keskeisiä poliittisia haasteita. Maailman poliittisten johtajien pitää tutkia huumeiden käytön hallintaan käyttämiään strategioita.

Tämän hetkisen politiikan perustana on vuoden 1961 huumausaineyleissopimus, Single Convention on Narcotic Drugs. Tämä sopimus tulee ottaa uudelleen tarkasteluun, koska se perustuu yhdenlaisen politiikan soveltamiseen kaikkia huumeiksi luokiteltuja aineita kohtaan. Yksittäisille valtioille pitää antaa vapaus kehittää huumepolitiikkaansa siten, että se sopii parhaimmalla mahdollisella tavalla kunkin olosuhteisiin.

Koska huumeiden tuotantoa, tarvetta ja käyttöä ei voida kitkeä, pitää meidän löytää uusia tapoja vähentää haittoja sekä tutkia uusia tieteelliseen todistusaineistoon perustuvia politiikan muotoja.

Lähde: Breaking The Taboo kotisivut, Breaking The Taboo julkilausuma ja Breaking The Taboo Richard Bransonin blogissa

Breaking The Taboo traileri:


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...