keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Maastrichtin kannabiskahvilat vain naapurimaiden asiakkaille

Maastrichtin kaupungin kannabiskahvilat päästävät lauantaista 1.10. alkaen ainoastaan hollantilaisia, saksalaisia ja belgialaisia turisteja tiloihinsa ostamaan ja nauttimaan kannabista. Päätöksen takana on kaupungin kannabiskahviloiden liitto, Society of United Coffeeshops.

"Olemme ottaneet käytäntöön naapurimaa -kriteerin", selittää Marc Josemans, liiton puheenjohtaja ja Easy Going -kahvilan omistaja.

"Tämä on meidän itsesäätelyä. Tämä ei ole laki, mutta tämä oli ainoa vaihtoehto tässä tilanteessa. Ratkaisu syntyi Maastrichtin kaupunginvaltuuston päätettyä, että jotakin täytyy tehdä niille 2,2 miljoonalle vieraalle, joita kaupunkiin saapuu vuosittain", Josemansin kertoi.

"Vieraat aiheuttavat paljon paineita tullessaan kapeille kaduillemme joukoittain, joten kaupunki päätti, että jotakin pitää tehdä liikenteelle ja häiriöille. Mutta suurin häiriötekijä ei ole kannabiskahviloiden lukumäärä tai niiden asiakkaat, vaan pimeät kauppiaat, jotka voivat olla agressiivisia, tappelevat ja ryöstävät turisteja."

Kaikkien Maastrichtin kannabiskahviloissa asioivien - 6000 päivässä, joista 4500 on ulkomaalaisia - piti jo aiemmin näyttää passinsa, mutta nyt kelpaavat vain Hollannin, Saksan ja Belgian passit.

"Osa ihmisistä tulee pettymään emmekä me voi olla ylpeitä kieltämällä pääsy vierailta, jotka ovat käyneet kahviloissamme 28 vuotta, eivätkä ole koskaan aiheuttaneet mitään ongelmia", sanoo 35 vuotta kannabista käyttänyt Josemans ja jatkaa, että "ongelmaksi voi muodostua se jos nämä ihmiset kääntyvät pimeille markkinoille täällä tai kotimaassaan".

Maastrichtin poliisin edustaja kertoi, ettei poliisi valvo kieltoa, eikä turistin ole laitonta mennä kannabiskahvilaan. Poliisi ei myöskään valvo henkilöllisyystarkastuksia. "Me teemme jokapäiväisiä töitämme siellä missä meitä tarvitaan", poliisin edustaja täsmensi.

Kannabiskahviloiden liitolla on suunnitelma siirtää seitsemän kaupungin 14:sta kahvilasta kaupungin laidalle, missä turistit voivat ostaa hasista ja marihuanaa. Ensimmäinen siirto tapahtuu vasta kesäkuussa 2013 ja rajoitus asetettiin voimaan vain välimenokauden ajaksi. Rajoituksista on tarkoitus luopua kun kahvilat ovat uudessa paikassa.

"Uudessa paikassa autojen pysäköinti tulee suoraan kannabiskahviloiden yhteyteen, joten pimeät kauppiaat eivät pääse häiritsemään asiakkaita."

Josemans kertoo, että Hollannin hallitus aikoo supistaa kannabiskahviloiden toimintaa ja suunnittelee maanlaajuista kieltoa kaikille muille paitsi hollantilaisille.

"Hallitus haluaa ottaa käyttöön ns. ruohopassin ensi vuoden tammikuussa, mutta me vastustamme sitä."

Hallituksen tiedonannon mukaan kannabiskahviloista tulee yksityisiä klubeja, joihin ainoastaan hollantilaiset pääsevät jäseniksi.

"Hallitus olettaa, että kannabiskahviloiden sulkeminen ulkomaisilta turisteilta takaa sen, etteivät he enää matkusta Hollantiin hankkimaan ja nauttimaan kannabista. Onhan monilla heistä käytettävissään laittomat markkinat välittömässä läheisyydessään", tiedonannossa todetaan. Tiedonannossa ei kerrottu tarkempaa päivämäärää tuleville rajoituksille.

Josemansin mukaan kannabiksen tarjonta ei ole ainoastaan Hollannin ongelma: "Tämä on myös muiden Euroopan maiden hallitusten ongelma, mutta kukaan ei ota vastuuta niistä miljoonista asiakkaista, jotka haluavat ostaa kannabista omaan käyttöönsä. Nyt pitäisi vetää päät puskasta ja laatia säädyllinen huumepolitiikka tämän ongelman hoitamiseksi."

Lähde: CNN 1.10.2011

0 comments:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...