tiistai 5. heinäkuuta 2016

Suomenlinnan piknik 7.8.2016

Suomenlinnan piknik 7.8.2016

Suomen kannabisyhdistys ry:n Suomenlinnan piknik pidetään sunnuntaina 7.8.2016. Kokoontuminen Suomenlinnan kirkon edustan nurmikolla klo 14, josta menemme rannalle piknikille.


Kannabiskuskin syyte rattijuopumuksesta hylättiin korkeimmassa oikeudessa

Kannabiskuskin syyte rattijuopumuksesta hylättiin - tämä on tärkeä ennakkotapaus! Maamme ylimmät oikeusviranomaiset alkavat olla asiassa samalla linjalla kuin SKY ja muut kansalaisjärjestöt ovat olleet jo pitkään: Rattijuopumustuomion pitäisi perustua heikentyneeseen ajokykyyn, eikä vain siihen että aineenvaihduntatuotteista havaitaan henkilön käyttäneen kannabista joskus aikaisemmin.

Erikoista jutussa on se, että korkeimpaan oikeuteen asian on vienyt juuri syyttäjän valitus. Syyttäjä vaati tuomion kumoamista, sillä syyttäjän mukaan lainsäätäjä ei ollut tarkoittanut, ett tuomioita annettaisiin pelkästään aineenvaihduntatuotteiden perusteella.


HS 15.6.2016

KORKEIN OIKEUS (KKO) on hylännyt rattijuopumussyytteen tapauksessa, jossa autonkuljettaja oli polttanut kannabista muutamia päiviä ennen ajoa. KKO:n mukaan kannabis ei enää vaikuttanut kuskin ajokykyyn. Huumeiden nollaraja liikenteessä ei tarkoita sitä, että tällaisesta teosta rangaistaisiin rattijuopumuksena, KKO totesi.

Myös Vantaan käräjäoikeudessa syyte oli hylätty, mutta Helsingin hovioikeus tuomitsi kuskin. Hovioikeus käsitteli asiaa vahvennetussa kokoonpanossa, ja kuskille annettiin sakkotuomio äänin 4–3.

 

Todella harvinaiseksi koko tapauksen teki se, että tuomion kumoamista ja syytteen hylkäämistä vaati KKO:ssa syyttäjä. Syyttäjän mukaan lainsäätäjä ei ollut tarkoittanut, että tällaisesta teosta rangaistaan, koska kuskin verestä löytynyt aine ei ollut vaikuttanut tämän ajokykyyn.

Antidoping-lääkärinä tunnetun Timo Seppälän asiantuntijalausunnon mukaan kannabis vaikuttaa ajoon 6–8 tuntia käytön lopettamisen jälkeen. Silloin veressä on kannabiksen vaikuttavaa ainetta THC:tä. Vielä sen jälkeen veressä saattaa olla jopa pari viikkoa THC:n aineenvaihduntatuotetta, joka ei kuitenkaan vaikuta ajokykyyn.

Tässä tapauksessa kuskin verestä oli löydetty nimenomaan aineenvaihduntatuotetta.

KKO HUOMAUTTI, että laki ja sen esityöt ovat ristiriidassa keskenään. Lain sananmuodon mukaan liikenteessä on huumeisiin nollatoleranssi eli rattijuopumukseen syyllistyy riippumatta siitä, onko huumeella vaikutusta ajokykyyn. Lain esitöissä taas todetaan, että rattijuopumussäännösten ulkopuolelle jää sellainen käyttö, jolla ei ole vaikutusta liikenneturvallisuuteen.

KKO:n mukaan verinäytteestä voidaan havaita kannabiksen käyttö huomattavasti pidempään kuin mitä lakia säädettäessä arvioitiin. Silloin uskottiin, että jäljet häviävät vuorokaudessa.

KKO tuli siihen tulokseen, että lain tulkitseminen aiempien, virheelliseksi osoittautuneiden käsitysten mukaisesti johtaa lopputulokseen, joka ei vastaa lainsäätäjän tahtoa. Kaiken lisäksi kannabiksen käyttäjän olisi silloin vaikea arvioida, milloin hän on ajokunnossa. Tämä ei vastaa vaatimusta siitä, että rikosvastuun pitää olla ennakoitavissa.

Vaikka rattijuopumussyyte hylättiin, kuski tuomittiin kuitenkin huumeen käyttörikoksesta ja ajokortitta ajosta 25 päiväsakkoon.

KKO:n päätöksen tekivät oikeusneuvokset Gustav BygglinIlkka RautioMarjut Jokela,Ari Kantor ja Päivi Hirvelä.


lauantai 30. huhtikuuta 2016

UNGASS 2016 - huumesodan rintama repesi

UNGASS 2016 kokouksen anti oli ristiriitainen sen pitäessä yksimielisen huumepolitiikan kulissia pystyssä samalla kun YK:n jäsenvaltioiden enemmistö on liittynyt sen arvostelijoiden joukkoon. Kannabiksen laillistaminen jatkuu sopimusten ulkopuolella, ja seuraava mahdollisuus päivittää YK:n huumeohjelma vastaamaan todellisuutta on vuonna 2019.

altSelkein osoitus kansainvälisen huumevalvonnan umpiosta oli se, että UNGASS 2016 prosessin piti olla avoin poliittinen keskustelu, mutta Wienissä kuukausi aiemmin sorvattu loppuasiakirja hyväksyttiin ensimmäisessä istunnossa tiistaina 19.4. ennenkuin keskustelu oli alkanut!

UNGASS 2016 oli merkittävä, koska YK kokoontui viimeksi yleiskokoukseen huumeongelman takia 18 vuotta sitten, jos vuoden 2009 kokousta Wienissä ei lasketa. Vuoden 1998 Drugfree World ohjelman fiasko yritettiin pelastaa vuoden 2009 “yhtenäisellä ja tasapainoisella” huumeohjelmalla, mikä sekään ei ole ratkaissut ongelmia, koska kriminaalivalvonta itsessään on ongelma kun taas suurin osa huumeiden käytöstä on ongelmatonta!

Kokousprosessi paljasti sen, kuinka huumepolitiikkaa tehdään ja millaiset tahot siihen vaikuttavat. Kokouksen loppuasiakirja oli torjuntavoitto niille, jotka hyötyvät eniten nykyisestä järjestelmästä: kansainvälinen järjestäytynyt rikollisuus, diktatuurivaltiot sekä vankilateollinen kompleksi. Järjestäytynyt rikollisuus hankkii huumekaupalla joka vuosi 300 mrd $ ja vankilateollinen kompleksi 100 mrd $ näiden aiheuttamien kustannusten jäädessä yksipuolisesti kansalaisten ja yhteiskunnan maksettavaksi.

Kansainvälinen huumepoliittinen komissio pisti arvovaltansa peliin politiikan muuttamiseksi kerralla tässä kokouksessa ja komission pettymys on täysin ymmärrettävä. Komissioon kuuluu sellaisia henkilöitä, jotka ovat aikanaan olleet lietsomassa huumesotaa. Video komission lehdistötilaisuudesta

Huumepoliittisen komission jäsen, liikemies Richard Branson arvosteli kokouksen julkilausumaa siitä, ettei siinä vaadita miljoonien ihmisten kriminalisoinnin ja vangitsemisen lopettamista. Siinä ei vaadita kuolemanrangaistuksen lopettamista. Siinä ei vaadita WHO:ta tarkistamaan huumausaineiden luokittelua. Siinä ei edes selitetä sitä, kuinka voisimme taata hoitoa huumeita käyttäville ihmisille eikä siinä puhuta lainkaan kaupan valvonnasta.

Kokous oli tappio YK:n huumebyrokratialle, koska UNGASS olisi voinut olla keino kehittää järjestelmää vastaamaan paremmin muuttunutta todellisuutta. Muutoksen kiistäminen vie uskottavuuden byrokratian kyvyltä ratkaista ongelmia ja johtaa yhä avoimempaan järjestelmän hajoamiseen.

Loppuasiakirjan merkittävin anti on YK:n ajaman huumepolitiikan kytkeminen 2030 kestävän kehityksen ohjelmaan. Huumesodan ristiriita kehitystavoitteiden kanssa johtaa YK:n huumebyrokratian yhä lisääntyvään eristäytymiseen YK:n toiminnasta - tai sen muuttamiseen sisältäpäin organisaatiota uudistaen ja demokratisoiden järjestelmän yhdenmukaisuuden käsitteen kautta.

YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon ja entinen pääsihteeri Kofi Annan sekä lukuisat muut korkean tason vaikuttajat ovat prosessin myötä tehneet laillistamisesta legitiimin puheenaiheen.

Huumesodan kolmas vaiettu osapuoli

UNGASS 2016 prosessi oli suuri opetus niille, jotka eivät ole aikaisemmin tienneet mitään siitä, mistä huumepolitiikka tulee ja kuka sitä ohjaa. Kokousprosessi oli myös laajemman YK:n järjestökentän tilaisuus osoittaa mielipiteensä. Näitä ovat mm. YK:n ihmisoikeustoimisto, UNAIDS ja YK:n kehitysohjelma, jotka joutuvat omassa työssään todistamaan ja korjaamaan huumesodan aiheuttamia tuhoja.

Huumesota on myyty kansalaisille narratiivina, kertomuksena, jonka keskiössä on hyvän ja pahan eli häikäilemättömien huumekartellien ja pyyteettömien valvontaviranomaisten taistelu. Huumekaupan mahdollistava kansainvälinen pankkijärjestelmä on kolmas vaiettu osapuoli, jota ilman nykyaikainen huumekauppa ei ole mahdollista. Monet kansainväliset pankit, kuten BCCI, Wachovia ja HSBC, ovat paljastuneet järjestäytyneen rikollisuuden rahanpesijöiksi mutta niiden rankaiseminen on muistuttanut lähinnä sormen heristystä.

Yhdysvalloissa neljä omaisiaan Meksikon huumesodassa menettänyttä perhettä on nostanut syytteen HSBC pankkia vastaan. Kanteen mukaan pankin tarjoama materiaalinen apu Meksikon huumekartelleille on aiheuttanut lukuisien ihmishenkien menetykset.

Vuonna 2009 YK:n huumetoimiston, UNODC, silloinen johtaja Antonio Costa kertoi julkisuuteen, että finanssikriisin ollessa pahimmillaan huumekartellien välittämä käteisvirta pelasti kansainvälisiä pankkeja kaatumiselta. Silti UNGASS:n julkilausumassa ei puututa tähän huumekaupan mahdollistavaan pankkitoimintaan.

Nykyisen huumepolitiikan jatkaminen perustuu sille huumebyrokraattien väitteelle, että “jotakin edistystä on havaittavissa”. Kuten huumekokouksissa ja valistustilaisuuksissa käyneille on valjennut, tarkoittaa edistys vain ja ainoastaan huumebyrokraattien resursseja, jo 100 mrd $ vuodessa. Ankaraa huumepolitiikkaa jatkavat valtiot tarvitsevat sitä poliittisen opposition, vähemmistöjen ja alkuperäiskansojen tukahduttamiseen. Tämä oli aikoinaan Nixonin ja Reaganin motivaatio militarisoida huumepolitiikka ja perustella se ulkoisilla uhkakuvilla. Sota huumeita vastaan on ollut alusta saakka sotaa tiettyjä ihmisryhmiä vastaan.

Keväällä julkisuuteen noussut ns. Panamapaperi-skandaali on esimerkki siitä, miten nämä huumesodan aloittaneet poliitikot loivat sen rahajärjestelmän, joka on mahdollistanut nykyaikaisen kansainvälisen huumekaupan, joka tuottaa 300 mrd $ huumerikollisten pankkitileille joka vuosi. 

Kanada ilmoitti laillistavansa YK:n yleiskokouksessa

Jo UNGASS 2016 prosessin alussa oli tiedossa se, että huumehaukat tekevät kaikkensa uudistuksen torjumiseksi, ja siksi kansalaisjärjestöt kehottivat ihmisiä “varovaiseen optimismiin”.

UNGASS kokouksessa hyväksytty julkilausuma on yksi asia ja käytäntö toinen. Vuodesta 2012 on ollut selvää, etteivät huumesopimukset kiellä laillistamista, jos noudatetaan niiden asettamia ehtoja. Bolivia, Uruguay, Kanada sekä yhä useammat osavaltiot venyttävät huumesopimuksien tulkintaa laillistamisen suuntaan ilman, että ne ovat joutuneet kärsimään politiikastaan kansainvälisellä areenalla. INCB:n vuosiraporteissaan jakama nuhtelu ei enää pelota, koska sen takana ei ole USA:n pelote.

Sopimukset eivät kiellä dekriminalisointia, jota mallia Euroopassa edustavat Portugali ja Tsekki. Kaikissa dekriminalisoineissa maissa ollaan kiusallisen tietoisia siitä, että sekin malli jatkaa varsinaista huumeongelmaa eli järjestäytynyttä rikollisuutta, siihen kytkeytyvää korruption ja väkivallan kierrettä sekä viranomaisten mielivaltaa käyttää huumelakeja eri vähemmistöjä tai ihmisryhmiä vastaan.

UNGASS ei muuttanut kannabiksen asemaa huumesopimuksissa mutta valtiot ja osavaltiot jatkavat laillistamista. Kannabiksen laillistaminen ei toteudu vielä vuoden 2019 varsinaisessa huumeohjelman tarkistuskokouksessakaan mutta siinä vaiheessa laillistaminen voi olla uuteen huumeohjelmaan hyväksytty sana. UNGASS:n hyväksymässä julistuksessa huumepolitiikka linkitettiin kestävän kehityksen ohjelmaan, mistä nousee uuden vuosituhannen ihmisoikeuksia kunnioittava huumepolitiikka.

YK:n jäsenvaltioiden puheenvuorot kokouksen aikana olivatkin julkilausumaa tärkeämpiä viestejä huumepolitiikan väistämättömästä muutoksesta. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, jolloin kehittynyt länsimainen valtio ilmoitti YK:n yleiskokouksessa laillistavansa kannabiksen vuonna 2017. Tämän historiallisen puheenvuoron piti Kanadan terveysministeri Jane Philpott, jonka puhe sai useat aplodit. Kannabis oli näyttävästi esillä UNGASS 2016 kokouksessa vaikka tätä keskustelua on yritetty vähätellä erityisesti huumevirkamiesten taholta.

Uudistusta ajavat valtiot

Britannia on esimerkki valtiosta, jossa hallituksen kykenemättömyyden takia vaihtoehtoinen politiikka alkaa levitä valvontaviranomaisten joukkoon. Vuoden 2015 kesällä Britannian poliisiviranomaiset ilmoittivat lopettavansa kotikasvatuksen ratsaamisen ja keväällä 2016 julkaistut takavarikkoluvut osoittavat ilmoituksen pitävän paikkansa ja takavarikointien vähentyneen radikaalisti. Kannabikseen liittyvät pidätykset ovat vähentyneet tuoreimpien lukujen mukaan 46% vuodesta 2010. 

altSveitsi dekriminalisoi kannabiksen hallussapidon vuonna 2013 ja aloitti vuonna 2016 kannabisklubikokeilun neljässä kaupungissa.

Tsekki valitsi hoitavan huumepolitiikan vapauduttuaan kommunismista vuonna 1989 nuorten poliitikkojen huomattua länsimaisen huumevalvonnan olevan samanlainen ideologia kuin kommunismi. Tsekki dekriminalisoi kannabiksen hallussapidon vuonna 2010. Maassa on länsimaiden lievin huumeongelma.

Portugali dekriminalisoi kaikkien huumeiden käytön vuonna 2001 ja tällä hetkellä huumekuolleisuus on Euroopan kolmanneksi alhaisin.

Italiassa on kannabiksen laillistaminen noussut korkealle poliittisella agendalla lääkekäytön ollessa jo laillista niin että valtio aikoo ottaa sen kasvatuksen valvontaansa. Italian terrorismin ja mafian vastaisen toiminnan johtaja Franco Roberti kannattaa kannabiksen laillistamista, koska poliisilla on selvää näyttöä mafiajärjestöjen ja ISIS:n yhteistyöstä kansainvälisessä huumekaupassa.

Itse asiassa vuodesta 2012 alkaen kannabiksen kieltolaki ei ole enää ollut uskottava missään. Uuden-Seelannin puheenvuoro kurotti tulevaisuuteen: “Jos muutos saa taakseen tukea ja aloitamme asianmukaisen valvonnan ja rohkean, innovatiivisen, myötätuntoisen ja oikeudenmukaisen politiikan niin edistys tulee olemaan ratkaisu ongelmiin.”

Jamaika nosti kokouksessa esille kannabiksen luokittelun vaikeudet. Jamaika dekriminalisoi vuonna 2015 kannabiksen käytön ja hallussapidon sekä laillisti sen uskonnollisen ja lääkekäytön. Tässä Jamaikan uudistus meni niin pitkälle kuin se voidaan toteuttaa rikkomatta sopimusten kirjainta ja henkeä. Kokouksessa Jamaika nosti esille sopimusten anomalian eli sen, että kannabis on sopimuskirjaimen mukaan yhtä vaarallinen huumausaine kuin heroiini.

Jamaikan ulkoministeri Kamina Johnson-Smith kertoi, että vuoden 1961 sopimuksen määritelmä kannabiksesta vaarallisena huumeena vailla lääkinnällistä hyötyä on vanhentunut eikä vastaa tutkimustietoja. Ulkoministeri Johnson-Smith arvosteli myös kokouksen julkilausuman laatimista Wienissä, missä Karibian alueen valtioilla ei ole edustusta.

Meksikon presidentti Peña Nieto ilmoitti kokouksessa Meksikon jatkavan vuonna 2015 alkanutta kannabispolitiikan lieventämistä. Vuoden 2015 Meksikon korkein oikeus antoi päätöksen, että kannabiksen kieltolaki rikkoo yksilön oikeutta oman persoonansa vapaaseen kehittämiseen. Meksikossa on sallittu pitää hallussaan viisi grammaa kannabista. Presidentti Nieto ilmoitti esittävänsä tämän määrän korottamista 28:aan grammaan ja laillistavansa lääkekäytön.

“Meidän pitää siirtyä kieltolaista tehokkaaseen käytön ehkäisyyn”, presidentti Nieto lausui kokoukselle ja korosti kansanterveydellistä näkökulmaa.

Uruguayn edustaja kertoi kokoukselle, että huumemarkkinoiden laillinen valvonta on paras keino vaikuttaa huumeiden väärinkäyttöön. Kannabis tulee apteekkeihin vielä tämän vuoden aikana.

USA:n puheenvuoron kokouksessa käytti valkoisen talon huumetoimiston uusi huumetsaari Michael Botticelli. Hän painotti sitä, että kriminaalivalvonta pitää suunnata rikollisorganisaatioihin eikä huumeita käyttäviin ihmisiin. Botticellin mukaan USA on vahvasti huumesopimuksien takana. Ne sallivat huumepolitiikan uudistamisen.

Obaman hallintokaudella USA ei ole enää kuulunut YK:n huumehaukkoihin. 24 osavaltiota, pääkaupunki DC ja Guam ovat laillistaneet kannabiksen lääkekäytön. Neljä osavaltiota sekä DC ovat laillistaneet kannabiksen kaupan. Tämän vuoden lopulla ainakin Arizonan, Kalifornian, Mainen, Massachusettsin, Ohion ja Nevadan asukkaat äänestävät laillistamisesta. Mielipidemittaukset ovat osoittaneet 60% kannatusta laillistamiselle kun taas kieltolain kannatus on tippunut 35%:iin. Senaatin rahoituskomitea kielsi jo kolmantena vuonna rahoituksen huumepoliisilta, DEA, niissä osavaltioissa, joissa kannabis on laillista. Sama komitea salli veteraaneja hoitavien lääkäreiden määrätä kannabista PTSD:n hoitoon DEA:n myöntyessä ensimmäisen kerran sen historian aikana tunnustamaan kannabiksella olevan lääkinnällisiä vaikutuksia. Yhdysvallat ovat siirtymässä kohti laillistamista myös liittovaltion tasolla.

Meksiko, Kolumbia ja Guatemala vaativat vuonna 2012 tämän kokouksen järjestämistä. Kolumbian presidentti Manuel Santos arvosteli kokouksen julkilausumaa siitä, että se jäi kauas niistä tavoitteista, joita Etelä- ja Väli-Amerikan valtiot olivat asettaneet.

“On korkea aika jättää ideologia ja harkita asioita tieteellisen tutkimuksen valossa. Tutkimus osoittaa meidän tarvitsevan uutta politiikkaa. Jos joku järjestelmä ei ole toiminut yli 40:een vuoteen, logiikka ja arkiajattelu kehottavat muuttamaan ja lopettamaan se.”

UNGASS:n julkilausuma tosiaan päätyi jatkamaan sitä samaa politiikkaa, mikä on epäonnistunut jo 40 vuotta. 18 vuotta sitten Drugfree World - We Can Do It! ohjelmassa julistettu kansainvälinen yksimielisyys on kuitenkin enää yksi alaluku huumesodan onnettomassa historiassa. Kahden raiteen huumepolitiikan rinnalle on syntynyt kolmas ihmisoikeuksiin perustuva vaihtoehto.

Kansalaisjärjestöt ja YK:n huumebyrokratian repeämä

altKansalaisjärjestöt järjestivät kokousviikolla mielenosoituksia YK:n New Yorkin päämajan edustalla, ja kokouksen sivutapahtumissa oli mukana pienviljelijöiden ja alkuperäiskansojen edustajia, jotka ovat käyttäjien ohella toinen suuri huumesodasta kärsivä ryhmä.

Maanantaina 18.4. Latinalaisen Amerikan rauhankaravaani, Students for Sensible Drug Policy ja Moms United toivat satoja ihmisiä kumoamaan maailmanlaajuista huumeiden vastaista kieltolakia. Tiistaina 19.4. vietettiin kansainvälistä pyöräilypäivää: 19.4.1943 sveitsiläinen kemisti Albert Hofmann kokeili kehittämäänsä LSD-25:tä ja lähti polkupyörällä kotiinsa aloittaen nykyaikaisen psykedeelisen aikakauden. Keskiviikkona 20.4. vietettiin kansainvälistä 420-päivää, jolloin kannabiskulttuuri kokoontui YK:n päämajalle.

Yli 1000 maailman huippujohtajaa, asiantuntijoita, tutkijoita ja muita vaikutusvaltaisia ihmisiä laati kokoukselle kannanoton, jossa kehotettiin huumepolitiikan uudistamiseen. Kannanotossa nykyistä huumepolitiikkaa luonnehdittiin “katastrofiksi, jollaiseen ihmiskunnalla ei ole varaa 21:llä vuosituhannella”. Mukana olivat mm. USA:n demokraattisen puolueen molemmat presidenttiehdokkaat Hillary Clinton ja Bernie Sanders. Kannanotto huomattiin myös suomalaisissa tiedotusvälineissä.

Opiskelija- ja nuorisojärjestöjen edustajat jakelivat tuhansia kopioita kannanotosta YK:n päämajan ympärillä, mutta YK:n järjestysmiehet takavarikoivat niitä kokoukseen saapuvilta. Samoin nuorten edustajat sivuutettiin heidän asemaansa käsittelevissä pyöreän pöydän keskusteluissa, joissa keski-ikäiset diplomaatit keskustelivat heistä. Kaikesta vapaus- ja ihmisoikeusretoriikasta huolimatta YK:n huumebyrokratiassa elää vahva elitistinen perinne, the gentlemen’s club!

Ensimmäisen kerran potilas on vaatimassa itselleen kannabislääkettä YK:ssa. Marianne Hojgaard Jensen teki ihmisoikeuskomitealle valituksen Tanskasta, joka rikkoo hänen kansalais- ja poliittisia vapauksia. Tanskan laki estää häntä saamasta ainoaa lääkehoitoa, joka mahdollistaisi hänen elää ihmisarvoista elämää ilman kipuja ja lisähaittoja.

LATImes uutisoi 20.4., että YK olisi valinnut kokousajankohdan sen takia, että kansainvälinen kannabispäivä 20.4. saatiin kokouksen keskelle. Lisäksi UNODC:n pääsihteeri Yuri Fedotov ilmoitti samassa jutussa: “Tutkittu tieto tukee yhä vankemmin dekriminalisaatiota ja haittoja vähentävää politiikkaa kieltoihin ja pelotteluun perustuvien menetelmien sijaan”.

Yuri Fedotov twiittasi julkilausuman hyväksymisen jälkeen viestin, mikä kertoo hänen todellisen kantansa: “#UNGASS outcome doc reaffirms joint responses to world drug problem based on agreed frameworks, #sharedresponsibility, intl cooperation”.

Juttu paljastui kuuluisan Yes Men satiiriryhmän UNODC:n nimissä julkaistuksi lehdistötiedotteeksi. Pilan uutisointi useissa tiedotusvälineissä pakotti UNODC:n julkaisemaan omilla sivuillaan oikaisun otsikolla "UN urges pot smokers to opt out of drug violence by home growing", joka paljasti mielenkiintoisen repeämän YK:n huumebyrokratiassa:

"YK ei tunnusta 4/20 juhlapäivää, ja vaikka toivoisimme voivamme välittää kansalaisille hyviä uutisia, niin silti muutamat vaikutusvaltaiset valtiot estävät enemmistöä dekriminalisoimasta tarkoittaen sitä, että tämä mieletön sota ihmisiä vastaan jatkuu".

“Yhdysvaltojen, Venäjän ja Kiinan kansalaisten pitää painostaa hallituksiaan, jos he haluavat muutosta. Mutta jos aikoo juhlia 4/20 päivää sellaisessa maassa, missä se on laitonta, on parasta kasvattaa omansa. Ikävä kyllä kotikasvatus on ainoa tapa, jolla käyttäjä voi suojautua huumekaupan väkivallalta ennen järkevää valtiollista politiikkaa", UNODC:n edustaja David Dadge neuvoi.

Muuttuuko Ruotsin huumepolitiikka?

altRuotsi ja Venäjä johtavat kansainvälistä kieltolakilobbya. Ruotsin kuningatar Silvia ja huumekomission, CND, puheenjohtaja, Ruotsin YK-lähettiläs Hans Lundborg ovat vaikuttaneet UNGASS 2016 julkilausuman sisältöön keskeisessä Committee of the Whole -komiteassa, joka laatii julistustekstit.

Yhdysvaltojen lopetettua valtioiden painostaminen huumesotaan, on Venäjä astunut sen tilalle. Venäjän valtuuskunnan johtajana toimi huumetoimiston, UNODC:n, johtaja Yuri Fedotov. Kieltolakilobbylla on ollut valtioiden lukumäärään nähden vaikutusvaltainen edustus byrokratian huipulla. Tämä näkyi suoraan loppuasiakirjan käsittelyssä CND:ssä, missä Venäjä vastusti kaikkea muutokseen viittaavaa. Päätöksentekoprosessissa ei ole mitään demokratiaan viittaavaa.

Suomen kannalta hyvä uutinen on se, että Ruotsia edustanut ministeri koki joutuneensa väärään seuraan huumehaukkojen kuten Venäjän kanssa. Ruotsista kokouksessa oli mukana terveysministeri Gabriel Wikström, joka kertoi tiedotusvälineille, että Ruotsi on alkanut muuttaa huumepolitiikkaansa jo viime syksynä saatuaan huomautuksia YK:n ihmisoikeusvaltuutetulta.

“Olemme aikaisemmin ajaneet itsemme nurkkaan ja meitä on ollut helppo nimitellä kiihkoilijoiksi. Meidät on ollut helppo niputtaa yhteen sellaisten maiden kanssa, joihin me emme halua samaistua, joilla on äärimmäisen rankaiseva näkemys huumeista ja niiden käyttäjistä”, lausui Wikström.

Tämä häiritsee ministeriä selvästi, koska muissa terveysasioissa Ruotsia pidetään pienenä suurvaltana ja mallimaana. Wikström etsii nyt yhteyksiä sellaisista maista kuten Hollanti, Sveitsi ja Kolumbia, jotka eivät aiemmin ole olleet kumppaneita huumeasioissa. Terveysministerin mukaan yhteistyöstä Venäjän kanssa voi tulla vaikeaa, koska sillä on niin erilainen näkemys ihmisoikeuksista ja huumeriippuvuudesta. Ruotsi on yksi suurimmista huumebyrokratian rahoittajamaista, mikä selittää järjestelmän epädemokraattisuuden. 

Wikströmin esiintyminen UNGASS 2016:ssa sai tuomion Ruotsin johtavalta huumehaukalta Per Johanssonilta, joka samassa yhteydessä kehuu kuningatar Silvian “vahvaa panosta”. Per Johansson painottaa 90%:n ruotsalaisista kannattavan “rajoittavaa” eli “alistavaa” huumepolitiikkaa. Ruotsissa ja Suomessa ei voida puhua täydestä sananvapaudesta huumekeskustelussa. Johansson itse edustaa huumesodan eliittiä, jonka työ koostuu veronmaksajien rahoilla kustannetuista konferenssimatkoista luksushotelleineen ja propagandan suoltamisesta.

Mitä Ruotsi edellä, sitä Suomi perässä 

Suomi tyytyi virkamiesvaltuuston lähettämiseen paikalle ja tiedotusvälineemme seurasivat YK:n huumepolitiikkaa Ruotsiin verratuna laiskasti.

Uusi Suomi jatkoi UNGASS prosessia kartoittanutta uutissarjaansa kertomalla kokouksen alkaessa Richard Bransonin kampanjoinnista huumepolitiikan muuttamiseksi.

HS uutisoi 22.4., että Suomen delegaatioon osallistunut johtaja Kari Paaso sosiaali- ja terveysministeriöstä sanoo kokouksessa näkyneen ajattelutavan muutos, ”suuren laivan kääntyminen”.

Iltasanomat puolestaan kertoi Ruotsin kuningattaren saaneen kuulla lapsenlapsensa syntymästä juuri työmatkallaan. Iltasanomien mukaan Silvia oli New Yorkissa keskustelemassa, kuinka nuoria voidaan auttaa eroon päihteistä.

YLE uutisoi YK:n huumepolitiikan herättämästä kritiikistä syvällisessä artikkelissa ennen UNGASS kokousta, mutta muuten se on näkynyt uutisissa heikonlaisesti. Kokouksen jälkeen YLE:n aamuTV:ssä haastateltiin kahta suomalaista huumeasiantuntijaa, joiden mielestä meidänkin politiikkaamme pitäisi muuttaa. Dekriminalisaatiolle alkaa löytyä vastakaikua myös suomalaisen huumebyrokratian piiristä.

Rankaiseva huumepolitiikka on monelta taholta tuomittu epäonnistuneeksi mutta edelleen se roikkuu asiantuntijoitemme puheessa “kahdenraiteen politiikan” itseoikeutettuna elementtinä kuin se olisi kiveen hakattu dogmi, yhdestoista käsky. Eivät edes asiantuntijat perustele rankaisemista eivätkä toimittajat sitä kyseenalaista. Rankaisemisesta puhuminen on tabu ja kannabiksen laillistaminen norsu olohuoneessamme eli se isoin ongelma, josta ei osata puhua asiallisesti ja tasapuolisesti.

Huumepolitiikan intohimot näkyivät 26.4. koko Suomen lehdistön julkaisemassa kieltolakilobbyn kokousta varten laatimassa kannabistietoiskussa "Entistä vahvempaa kannabista liikkuu myös Suomessa". Tämä uutinen julkaistiin alunperin The Guardian lehdessä 15.4.2016 eli se oli ajoitettu UNGASS kokoukselle. Artikkelissa esiintyi kansainvälisen kieltolakilobbyn kannabistutkijat Robin Murray ja Jim van Os, molemmat hyvin tunnettuja kannabiksen vastaisen tutkimuksen auktoriteetteja sekä USA:n huumeriippuvuustutkimuslaitoksen, NIDA, johtaja Nora Volkow. NIDA rahoittaa 90% maailman kannabistutkimuksesta ja instituutti on tunnettu siitä, ettei se tue eikä tutki kannabiksen lääkekäyttöä vaan haittojen tutkimusta.

Kun Suomen lehdistössä selitettiin kannabiksen vahvuuden olleen 2% 1980-luvulla, kirjoittaa van Os alkuperäisessä sen olleen näin heikkoa 1960-luvulla. Tämä oli jälleen kerran huumesodan tuottama uutisankka ja osoitus siitä, kuinka vähän huumeuutisointi perustuu faktoille. Kannabisuutisoinnin taso muistuttaa suomettumisen aikakaudesta. Nykyaikana nuoriso tarkistaa faktat eikä ihme, että valistus on menettänyt uskottavuutensa.

Turun Sanomien julkaisemassa paperiversiossa Robin Murray tekee vertauksen alkoholi- ja tupakkateollisuuteen. Hän ehdottaa dekriminalisaatiota mutta suhtautuu laillistamiseen varauksella, koska silloin suuryritykset voivat kaapata markkinat ja alkaa lietsomaan liikakäyttöä. THL:n omien lukujen mukaan jo 20% suomalaisista on ainakin kokeillut kannabista, ja viikosta toiseen saamme lukea uutisia yhä uusista kannabistakavarikoista ja alaikäisten kannabisjengeistä. On vaikea kuvitella toista politiikkaa, joka saisi ihmiset käyttämään kannabista kieltolakia enemmän. Tupakan kulutus on esimerkki siitä, miten haitallista käyttöä voidaan rajoittaa säädöksillä ja tutkimustiedolla.

On kummallista, ettei tätä lobbya eikä tiedotusvälineitä ole koskaan oikeasti huolettanut se, että järjestäytynyt rikollisuus levittää vaarallista skunkkia jopa alaikäisille!

Hyvä vihollinen 2016

Ny Tid -lehden jutussa haastatellaan kokoukseen osallistuvaa THL:n neuvottelevaa virkamiestä Elina Kotovirtaa huumepolitiikan taustoista ja tavoitteista.

altKotovirta toteaa, ettei kannabis ollut erikseen kokouksen agendalla. Etukäteen laaditussa julkilausumassa näin olikin mutta kokouksessa kannabis oli vahvasti läsnä.

Kotovirta tunnustaa sen matalan profiilin, millä huumepolitiikkaa ajetaan Suomessa verrattuna nimenomaan Ruotsiin, mutta hän taustoittaa Suomen käyttäytymistä YK:ssa äänestettäessä Bolivian liittymisestä uudelleen huumesopimuksiin sen laillistettua kokalehden perinteiset käyttötavat. Suomi oli yksi niistä vain 15:sta valtiosta, jotka vastustivat tätä eli käytännössä Suomi halusi jatkaa Bolivian alkuperäiskansan ja köyhien maanviljelijöiden sortamista huumesodan nimissä. Syy tähän oli yksinkertaisesti se, että Suomi oli samaan aikaan pyrkimässä turvallisuusneuvoston jäseneksi eikä halunnut riskeerata valintaa ristiriitaisella kysymyksellä. 

Suomalainen huumetutkimuksen klassikko Kettil Bruun toi 1980-luvulla huumekeskusteluun käsitteen hyvä vihollinen: huumeiden käyttäjät edustavat yhteiskunnan marginaalia, joilla ei ole ketään puolesta puhujaa. Yhteiskunnan ongelmat on tällöin helppo sysätä heidän niskaan.

Suomen edustajat yrittävät kansainvälisissä kuvioissa esitellä hyviä yhteyksiä kansalaisjärjestöihin. Jokainen kannabisaktivisti tietää, että tämä tarkoittaa yksipuolisesti huumeiden vastaisia järjestöjä, joita tuetaan miljoonilla myös Suomessa. Suomen kannabisyhdistys hyväksyttiin yhdistysrekisteriin vasta vuonna 2014.

YK:n huumevalvontabyrokratiassa tiivistyy YK:n byrokratian ongelma: tulosvastuuttomuus ja poliittisten etujen ajaminen. YK:n yleiskokouksen pitäisi olla ylin päättävä elin, mutta huumevalvonnan byrokratiassa määrää se, joka maksaa kokoukset, asiantuntijat ja raportit. Kuningatar Silvian rooli alleviivaa tämän institutionalisoidun impotenssin, kyvyttömyyden mukautua muuttuvaan maailmaan. Kaikista vahingollisinta huumeiden käyttöä on niiden poliittinen käyttö: huumepolitiikalla tehdään muuta politiikkaa.

Tämä on byrokratian toimintaa ulkopuolisena seuraavalle tärkein tulos UNGASS 2016 kokouksesta: uusi, 2000-luvun huumepolitiikkaa ei synny diplomaattien ja virkamiesten arvotyhjiössä vaan sen täytyy perustua tutkitulle tiedolle ja ihmisoikeuksien kunnioittamiselle. Kannabispolitiikan uudistus on tähänkin saakka noussut kansalaisyhteiskunnasta käsin.

 

Lähde:

Transform 22.4.2016Nature lehden pääkirjoitus 27.4.2016Drugnews 20.4.2016UNGASS 2016 loppuasiakirja, Vice 21.4.2016LATimes 10.4.2016Brookings Institute 4.4.2016Guardian 11.2.2016

 

Kanadan terveysministeri Jane Philpott ilmoitti 20.4. Kanadan laillistavan kannabiksen vuonna 2017

 

Meksikon presidentti Pena Nieto

 

Tsekin terveysministeri Svatopluk Nemecek

 

Kansainvälisen huumepoliittisen komission lehdistötilaisuus 21.4.2016

 

Richard Bransonin tuomio UNGASS:sta

 

alt 


keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Bhang, Mezz, Kukka ja Sativex

Tiistaina 19.4. julkaistaan kannabiksen käytön, kieltolain ja uudelleenlaillistamisen historiaa käsittelevä kirja Bhang, Mezz, Kukka ja Sativex. Kannabiksen vapautuksen historia. Kirjan on kirjoittanut Turun seudun kannabisyhdistyksen puheenjohtaja Risto Mikkonen.

altKannabiksesta uutisoidaan paljon ja aihe herättää runsaasti keskustelua. Harva kuitenkaan tietää, mistä kannabispolitiikkamme tulee ja ketkä siitä ovat päättäneet. Kirjan aikajana ulottuu keskiajan assassiineista ja pantagruelionista huhtikuussa pidettävään YK:n erikoisyleiskokoukseen, UNGASS 2016. Monet pitävät kokousta käännekohtana sille, miten huumeeksi luokitellusta kannabiskasvista puhutaan kieltolain julistamisen jälkeen vuonna 1961.

Kirjan kirjoittaminen alkoi vuonna 2009, jolloin kansainvälinen huumepolitiikka tuntui kiertävän loputonta kehää. Samana vuonna valtaan noussut Yhdysvaltain presidentti Barack Obama oli luvannut vaalikampanjassaan uudistaa huumepolitiikkaa, mutta ensimmäisen presidenttikauden alku tuntui pettymykseltä huumesodan pitäessä maailmaa tiukasti otteessaan.

Kannabismarssit, kansalaisaloitteet, kasvatuskaupat, kannabisklubit, kotisivut, kannabisjulkaisut sekä erilaiset ryhmät ja ryhmittymät ovat vuosikymmeniä pitäneet yllä kritiikkiä vallitsevaa huumepolitiikkaa vastaan. Tämä pinnan alla muhinut kritiikki huumepoliittista konsensusta vastaan kohosi maailman politiikan huipulle Etelä- ja Keski-Amerikan valtioiden noustua vastarintaan YK:ssa. Entisten valtionpäämiesten ja maailman huippujohtajien vuonna 2011 perustama kansainvälinen huumepoliittinen komissio, Global Commission on Drug Policy, teki laillistamisesta hyväksytyn puheenaiheen. Obaman ennakoidaan luokittelevan kannabis lievempään luokkaan tai jopa poistavan se huumeluokituksesta virkakautensa lopussa vuonna 2016.

Tämän muutoksen taustalla on se yksinkertainen havainto, että kieltolaki aiheuttaa enemmän haittaa kuin suojelee ihmisiä käytön haitoilta. Suomessa Helsingin huumepoliisin johtajan Jari Aarnion tapaus on esimerkki siitä, että mitä enemmän me lisäämme kriminaalivalvonnan resursseja ja luovumme ihmisoikeuksistamme, sitä kauemmas jäämme huumepolitiikan tavoitteista. Nämä YK:n huumesopimuksessa asetetut tavoitteet ovat ihmiskunnan terveys ja hyvinvointi.

Kieltolain oikeuttava retoriikka pitää kannabista pahana ja riippuvuutta aiheuttavana huumeena. Ihmisoikeuksien näkökulmasta sen käytön kieltäminen rajoittaa kohtuuttomasti ja epäoikeudenmukaisesti yksilön vapautta kehittää itseään. Kannabiksen ja ihmisen välinen suhde on ollut tärkeä osa evoluutiota, jossa ihmiskunta on saanut maanviljelyksen, vaatetta, purjeet, ravintoa ja lääkettä. Tällaisen kasvin demonisointi ja jättäminen järjestäytyneen rikollisuuden tai pääomasijoittajien monopoliksi on rikos ihmiskuntaa vastaan.

Olemme uuden kannabispolitiikan ja uudenlaisen puhetavan kynnyksellä. Kannabis laillistetaan uudelleen yhä uusissa valtioissa ja osavaltioissa ja samalla se vapautuu historian painolastista, kriminalisoivista puhe- ja ajattelutavoista. Kannabiksen laillistaminen ja vapautuminen ovat osa laajempaa muutosta, mikä on YK:ssa kiteytynyt 2030 kestävän kehityksen ohjelmassa. 

 

Kustantaja: Kirjokansi

ISBN: 978-952-7142-36-3
Hinta: 32 € (sisältää postituksen)
Kirjastoluokitus: 37.62
Nidottu, noin 460 s.

 

alt


lauantai 26. maaliskuuta 2016

UNGASS 2016 - huumesodan pimeä ydin

Huumekomission, CND, viimeinen kokous ennen UNGASS 2016 kokousta oli osoitus huumesotalobbyn vaikutusvallasta YK:n huumebyrokratiassa. UNGASS prosessi on paljastanut kansalaisille huumesodan kulissien takaa sen pimeän ytimen, joka yrittää jarruttaa väistämätöntä muutosta. Tämä merkitsee huumesodan lopun alkua.

altYK:n huumepolitiikkaa tekevän The Gentlemens’ Clubin eli huumekomission, CND, kokouksessa Wienissä 14. - 22.3. hyväksyttiin kolmas luonnos UNGASS 2016 kokouksen loppuasiakirjaksi. CND:n kokous oli jälleen esimerkki hyvien tarkoitusten hukuttamisesta byrokraattiseen pumaskaan. Julkilausumasta tuli selkeän huumepoliittisen analyysin sijaan pitkä ja ristiriitainen uskontunnustus, jossa pidetään kiinni vuoden 1998 katastrofaalisesta huumeettoman utopian tavoittelusta ihmisoikeusrikoksineen mutta korostetaan samalla YK:n ihmisoikeuksien kunnioittamista.

Huumehaukkojen maailmanjärjestö, WFAD, piti kokouksensa Wienissä juuri CND:n kokouksen alla. Huumehaukkojen ensisijainen tavoite Wienissä oli saada aikaan UNGASS 2016 kokouksen hyväksyttäväksi valmis luonnos, jottei asia “politisoituisi” New Yorkissa pidettävässä erikoisyleiskokouksessa. Tämän paljasti huumesodan pitkäaikainen lähettiläs, Ruotsin edustaja Hans Lundborg, joka on työryhmänsä kanssa vedellyt naruja huumebyrokratian kulisseissa.

Strategian takana on se tosiasia, että CND:n kokoukseen Wienin päämajassa osallistui vain osa maailman valtioista eikä lainkaan muiden YK:n toimistojen edustajia. Pitkillä päivästä toiseen jatkuvilla kokouksilla huumehaukat saivat painostettua dokumentin, jossa sivuutetaan huumesodan nimissä tehdyt ihmisoikeuksien loukkaukset ja samalla korostetaan YK:n ihmisoikeuksien kunnioittamista. Millään huumausaineella ei pääse näin syvään jakomielisyyteen!

Tämä on viimeinen luonnos ennen UNGASS 2016 kokousta eikä siinä mainita haittojen vähentämistä eikä myöskään tuomita kuolemanrangaistuksia. Ihmisoikeuksia käsittelevä kohta on kriminaalivalvontaa käsittelevän kohdan jälkeen. Mukana on perinteisten käyttömuotojen salliminen sekä alkuperäiskansojen oikeudet. Toisaalta yritetään kiinnittää huomiota uusiin muuntohuumeiden ja nettikaupan uhkiin. Huoleksi nostetaan “mikrosalakuljetus” eikä uusien kemikaalien terveysriskejä puhumattakaan siitä, miksi huumemarkkinoille koko ajan tulee uusia huumeita eikä niitä vanhojakaan ole saatu “valvontaan”.

Kannabis mainitaan erikseen vain yhdessä kohdassa sivulla 10 huumekasvien tuhoamista käsittelevässä artiklassa, joka on reliikki vuoden 1998 julistuksesta. Siinä kehotetaan ehkäisemään, vähentämään tai kokonaan hävittämään näiden kasvien laiton kasvatus “narkoottisten tai psykotrooppisten aineiden valmistukseen” myös “hävitystoimenpiteillä” - mutta kuitenkin “kestävillä sadonvalvontastrategioilla ja toimenpiteillä”.

On oikeutettua kysyä, että Häh? Julkilausumaluonnos on niin irrallaan todellisuudesta kuin YK:n huumebyrokratian norsunluutornista voi kuvitella.

Kannabiksen symbolinen asema

Huumebyrokratian vanha kaarti jarruttaa muutosta viimeiseen saakka, mistä on osoituksena Ruotsin valtion rahoittama WHO:n kannabisraporttioperaatio, joka nousi CND:n kokoukseen Ranskan esityksestä 16.3. Lisäksi Marokko, UNODC:n edustajat, Nigeria, Algeria sekä SAM:n edustaja Kevin Sabet nostivat esille kannabisongelman. SAM:n läsnäolo CND:n virallisessa istunnossa kertoo kieltolakilobbyn vaikutusvallasta YK:n huumebyrokratian ytimessä.

Kieltolakijärjestöt Drug Policy Futures ja Smart Approaches to Marijuana, SAM, järjestivät 15.3. kannabista käsittelevän oheistapahtuman. SAM:n edustaja Kevin Sabet julisti, että “Me emme usko rankaisemiseen emmekä pidätyksiin, mutta emme usko myöskään laillistamiseen. Me uskomme kannabiksen tutkimukseen.”

Drug Policy Futures on uusi kansainvälinen huumesotajärjestö, joka väittää SAM:n tavoin olevansa tieteellisesti huumesodan ja laillistamisen yläpuolella. Käytännössä ne ovat huumesodan jatkamisen puolella keskittyessään propagandassaan vain laittomiksi julistettuihin aineisiin ja intohimoisesti erityisesti kannabiksen vastaisuuteen. Drug Policy Futures johtajiin lukeutuu mm. Per Johansson, joka on ruotsalaisen huumesodan ytimen Riksförbundet Narkotikafri Samhälle, RNS, pääsihteeri ja WFAD:n sihteeri. Johansson edustaa Nils Bejerotin perintöä kansainvälisessä huumepolitiikassa eikä mitään ihmisoikeuksia puolustavaa tulevaisuutta.

Tämä intohimoinen keskittyminen vain ja ainoastaan kannabiksen demonisoimiseen kertoo huumesodan syvälle piintyneestä ideologisuudesta. Jos kannabis laillistetaan kansainvälisesti, ei huumevalvontabyrokratialla ja huumedemagogeilla ole enää mitään tehtävää tässä maailmassa.

Uruguayn ja Kanadan kannabispolitiikka

Uruguay ja Kanada nostivat kannabismarkkinoiden laillisen valvonnan esille CND:n erikoissegmentin kokouksissa. Uruguayn 14.3. selonteko uudesta kannabispolitiikasta:


"Tarvitsemme uutta näkemystä siitä, kuinka päihdemarkkinat toimivat, samoin kuin tarvitsemme tehokkaampaa ja inhimillisempää valvontaa. Laillisten ja laittomien markkinoiden kysynnän ja tarjonnan dynamiikka ei ole erilainen vaan se pyrkii maksimoimaan voittoa ja kasvattamaan kulutusta kaikilla tasoilla. Tämä on selvää niiden aineiden kohdalla, jotka ovat laillisia kuten alkoholi ja tupakka. Uruguaylla on oikeutus puhua markkinoiden ajamista eduista, koska me sovellamme WHO:n tupakan valvontasopimusta. Valvomattomia markkinoita ei kiinnosta terveys eikä ihmisten hyvinvointi. Aineiden jakelun jättämisellä laittomien markkinoiden kysynnän ja tarjonnan käsiin on vielä vakavampia seurausvaikutuksia, ja sortoon perustuva valvonta on todettu tehottomaksi ja se vääristää markkinoita.

Uruguaylla on aina ollut sama kanta sovittaa yhteen ihmisoikeudet ja huumepolitiikka rehellisen ja avoimen keskustelun kautta. Tämä on harjoittamamme yhtenäinen lähestymistapa päihdepolitiikaksi, jota me nyt esitämme uudeksi kannabismarkkinoiden valvontamalliksi. Se on perustuslakimme mukainen ja me sovellamme sitä kansallisen itsenäisyytemme puitteissa ottaen huomioon kansainväliset välineet. Lähestymistapamme on hyvin institutionalisoitu kansanterveyden lähtökohdista ja sitä tutkitaan ja muokataan koko ajan tarpeen mukaan. Emme väitä mallimme olevan ainoa mahdollinen muille valtioille. Valvontamalliamme sovelletaan käytäntöön jatkuvassa yhteistyössä kansalaisyhteiskunnan, osavaltioiden, Uruguayn yliopiston, tutkimuslaitosten ja kansanterveysorganisaatioiden kanssa."

Kanadan 15.3. selonteko päätöksestä laillistaa kannabis:

"Kanada on päättänyt laillistaa, valvoa ja rajoittaa kannabiksen saantia. Nykyinen kansallinen politiikka ei toimi. Kanadan nuorison keskuudessa kannabiksen käyttö on maailman korkeimpia. Järjestäytynyt rikollisuus nettoaa laittomasta kannabiskaupasta. Kansalaisten enemmistö kannattaa hallituksen päätöstä. Kanada tiedostaa kyseessä olevan vakava ja monimutkainen tehtävä. Pidämme kansainväliset velvoitteet keskiössä kootessamme työryhmää, joka kehittää uutta kannabiksen valvonnan lainsäädäntöä. Tähän me tarvitsemme yhteistyötä YK:n toimistojen kanssa, kuten WHO, UNODC ja UNAIDS, sekä kansalaisyhteiskunnan ja tieteellisen yhteisön kanssa."

INCB: sopimukset eivät kiveen kirjoitettuja

UNGASS 2016 prosessi on tarjonnut kansalaisjärjestöille näköalan päätöksenteon ytimeen. Huumelautakunta, INCB, valvoo huumesopimuksien noudattamista ja sen pitäisi olla puolueeton asiantuntijalautakunta. Todellisuudessa se on kriminaalivalvonnan herrasmiesklubin ydin, jonka yksipuoliset tulkinnat ovat vieneet huumepolitiikan törmäyskurssille muiden YK:n toimistojen kanssa. 2000-luvulla yhä lisääntyvästi ihmisoikeuskomission kanssa.

altUusi johtaja Werner Sipp selitti 18.3. sivutapahtumassa kansalaisjärjestöille lautakuntansa kantaa sopimusten tulkinnan joustoihin. Nykyisin huumepolitiikka vaihtelee kannabiksen laillistamisesta kuolemanrangaistuksiin.

“Laillisten kannabismarkkinoiden luominen Uruguayssa ja Yhdysvalloissa on suuri ongelma iNCB:n kannalta. Kantamme on hyvin selvä: valtioilla on selkeä velvoite rajoittaa näiden huumeiden käyttö vain lääketieteellisiin ja tutkimustarkoituksiin tarkoituksiin sekä tehdä ei-lääkinnällisestä käytöstä rangaistava teko.

Mutta ei-lääkinnällisen käytön valvonnan osalta sopimukset sallivat joustoja ja lisäksi monentasoisia joustomahdollisuuksia. Valtioita ei ole velvoitettu rankaisemaan ihmisiä. Tämän lisäksi on paljon sopimuksen osia ja velvoitteita, joista pitää säätää kunkin maan perustuslain mukaan. Henkilökohtaiseen käyttöön tarkoitetun määrän hallussapidosta rankaiseminen riippuu kunkin maan lainsäädännön periaatteista. Tämän takia sopimukset sallivat paljonkin joustamista niiden velvoitteista. Perusperiaate on käytön rajoittaminen vain lääketieteellisiin ja tutkimustarkoituksiin tarkoituksiin.

Käymme hyvää keskustelua Uruguayn hallituksen kanssa. Ensimmäinen arviomme oli se, että he tekevät asioita täysin sopimusten ulkopuolella sallimalla ja valvomalla ei-lääkinnällisen käytön. Mutta nämä sopimukset ovat valtioiden päättämiä ja siten ne ovat niiden omistajia ja periaatteessa ne saavat muuttaa niitä.

Tässä tapauksessa tilanteemme on vaikea. Toisaalta meidän toimivaltuutemme ja velvollisuutemme on kertoa, mitä sopimuksissa sanotaan ja mitä ei. Toisaalta meidän toimivaltuutemme on auttaa hallituksia sopimusten noudattamisessa. Niinpä meidän pitää neuvotella hallitusten kanssa siitä, voivatko ne peruuttaa muutoksensa. Tämä on poliittinen asia ja tehtävämme on auttaa hallituksia noudattamaan sopimuksia. Jos ne jatkavat politiikkaansa, on meidän velvollisuutemme pitää keskusteluyhteys auki.

Vieraillessani viimeksi Uruguayssa kysyin heiltä, kuinka he soveltavat malliaan, millaisia ongelmia heillä on, miten muutos vaikuttaa kulutukseen, rikollisuuteen ja terveydenhoitoon. Vaikka nämä asiat eivät ole linjassa sopimusten kanssa, ovat nämä tiedot meille tärkeitä."

Stop the Drug War järjestön edustaja David Borden esitti kysymyksen:

YK:n mukaan sopimuksia ei saisi muuttaa. Miksi näin, jos on laadittu säädöksiä, joiden mukaan sopimuksia voidaan muuttaa ja päivittää? Mitä mieltä olette huumesopimuksien ja ihmisoikeusvelvoitteiden sovittamattomasta ristiriidasta? Eikä ihmisoikeuksien pitäisi olla tärkeämpiä? Sopimuksissa ei määritellä lääkinnällisiä ja tieteellisiä tarkoituksia eli nämä käsitteet ovat tulkinnanvaraisia, joten eikö uusien politiikan muotojen kokeilujen pitäisi tällöin olla sallittuja?

Werner Sipp vastasi:

“Huumesopimuksien tärkein tavoite on ihmiskunnan terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen, mikä on ihmisoikeus. Tässä ei ole ristiriitaa. Kansainvälinen yhteisö sopi nämä sopimukset solmimalla, että tämä tavoite saavutetaan rajoittamalla käyttö lääketieteellisiin ja tutkimustarkoituksiin. Joten huumevalvonnan ja ihmisoikeuksien välillä ei ole ristiriitaa. Sopimusten soveltamisessa voi olla ristiriitaa. On joitakin hoitomuotoja, joiden ihmisoikeuksien toteutumisen suhteen olemme hyvin skeptisiä. Tämä on vaikea ongelma.”

“Sopimusten muuttamisessa olemme hyvin vaatimattomia eikä tämä ole meidän tehtävä. Tämä on valtioiden tehtävä ja velvollisuus. Meidän tehtävämme on sitten valvoa muutettua sopimusta. Emme voi kieltää valtioita muuttamasta sopimuksia.”

“Politiikan tieteellisten kokeilujen käsitteestä ei ole keskusteltu INCB:n keskuudessa. Lainsäätäjä ei voi määritellä tiedettä sillä tavalla, etteikö se käsite muutu. Tiede on muuttunut vuoden 1961 jälkeen. Lääketieteelliset menetelmät ovat kehittyneet. Joten nämä ovat avoimia käsitteitä ja niiden täytyy pysyä avoimina ja muuttuvina. Ei voida pysyvästi määritellä, mikä on tieteellistä tai lääkinnällistä käyttöä, lääketieteellisen yhteisön pitää kertoa se meille hyväksytyssä muodossa. Tästä neuvotellaan INCB:ssä toukokuussa UNGASS 2016:n jälkeen.”

Tämä edustaa INCB:n uutta linjaa. INCB ei ole ollut puolueeton asiantuntijaryhmä vaan kielteinen kaikkea liberalisointia kohtaan ja tukenut yksipuolisesti vankilateollista kompleksia ummistamalla asiantuntijasilmänsä huumesotien aiheuttamilta ihmisoikeusrikoksilta.

Kritiikki kovenee

Kansainvälisen huumevalvonnan tieteellinen uskottavuus ei ole ollut korkealla enää vuosiin. Sen uskottavuus on perustunut ideologisiin väitteisiin, minkä takia huumebyrokratiaa on oikeutusti kutsuttu kieltolakikirkoksi.

Arvovaltainen lääketieteen julkaisu The Lancet ja Johns Hopkins yliopiston asiantuntijaryhmä julkaisivat raportin “Public Health and International Drug Policy” tarkoituksena vaikuttaa keskusteluun UNGASS 2016 prosessissa. Raportti on tyrmäävä lausunnoissaan: nykyiselle huumekieltolaille ei löydy mitään tukea tieteellisestä tutkimuksesta.

“YK:n yleiskokouksessa syyskuussa 2015 maailman valtiot hyväksyivät uuden 2030 kestävän kehityksen ohjelman, jonka tavoitteiden vastaista julistusta samat valtiot joutuvat käsittelemään UNGASS 2016 kokouksessa huhtikuussa.”

“Huumesota ja nollatoleranssipolitiikka syntyivät kieltolakikonsensuksesta ja nyt ne haastetaan, koska ne ovat vaikuttaneet tuhoisasti terveyteen, ihmisoikeuksiin ja kehitykseen.”

“Joidenkin mielestä huumeiden käytön uhka yhteiskunnalle oikeuttaa ihmisoikeuksien rajoittamisen yhteisen turvallisuuden suojelemiseksi, kuten ihmisoikeuslaissa sallitaan hätätilanteissa.”

“Ihmisoikeuksien mukaan tällaisissa tapauksissa yhteiskuntien tulee silti valita vähiten haitallinen keino hätätilanteen hoitamiseksi, ja hätätoimenpiteiden tulee olla suhteellisia ja ne pitää suunnitella siten, että ne ovat läpinäkyvästi määriteltyjä ja niillä on realistiset tavoitteet. Huumekieltolain toteuttaminen ei täytä yhtään näistä kriteereistä.”


Huumesodan natsitausta 

Ruotsin huumekuningatar Silvia oli arvovaltansa ja poliittisten suhteittensa avulla näkyvässä roolissa YK:n yleiskokouksessa vuonna 1998, jolloin päätettiin Drug Free World - We Can Do It! huumeohjelmasta. Käytännössä vankilateollinen lobby valtasi YK:n huumevalvontabyrokratian. Sen jälkeen huumesodassa on kuollut satoja tuhansia ihmisiä, miljoonat ovat saaneet HIV-tartunnan, huumejengit ansainneet satoja miljardeja dollareita ja kokonaiset valtiot ovat alkaneet luhistua väkivallan ja korruption takia. Silvia on osallistunut aktiivisesti UNGASS 2016 prosessin kulkuun ja aikoo olla läsnä huhtikuun huippukokouksessa siunaamassa arvovallallaan huumesodan jatkamisen. Hän on hyvin huolissaan laillistamisaallon leviämisestä, onhan kyseessä hänen henkilökohtainen uskottavuutensa.

Huumekuningatar Silvian taustalla kummittelevat 1900-luvun Euroopan pimeän menneisyyden haamut Kurt Waldheim, Klaus Barbieri, Adolf Eichmann, Reinhard Gehlen, Gabriel Nahas ja Nils Bejerot. Silvian isä Walter Sommerlath teki Saksan armeijalle sotakalustoa juutalaiselta tehtaanomistajalta ryöstetyssä tehtaassa ja siirtyi sodan jälkeen omaisuutensa ja perheensä kanssa Brasiliaan, missä ruotsalainen teräsyhtiö Uddeholm tarjosi hänelle aluejohtajan työpaikan. Sommerlath oli ollut ruotsalaisten terästuottajien asiakas toisen maailmansodan aikana, ja hänen tyttärestään Silviasta tuli Ruotsin kuningatar vuonna 1976, jolloin myös hänen isänsä menneisyys alkoi tulla julkisuuteen. Sommerlath on yrittänyt kiistää menneisyytensä, ja Silvia on ollut hyvin varovainen kommentoidessaan perheensä varallisuuden taustaa.



Vuonna 2010 Ruotsin TV4 kanava esitti dokumentin Walter Sommerlathin natsimenneisyydestä. Todistusaineiston käytyä vastaansanomattomaksi turvautui Silvia natsipuolustukseen, että natsien oli pakko marssia samaan tahtiin. Todellisuudessa natsihallinto ei olisi kyennyt hirmutekoihinsa ilman Waldheimin, Sommerlathin ja heidän kaltaistensa ”hyvää tarkoittavien” mutta kunnianhimoisten kansalaisten tukea ja panosta, pahuuden arkipäiväisyyttä. Seuraavaksi Silvia yritti selitellä isänsä valmistaneen leluja ja hiustenkuivaajia, vaikka todistusaineisto osoittaa Sommerlathin valmistaneen sotakalustoa Hitlerin armeijalle. 



altSyksyllä 2011 Silvia vaihtoi puolustuksekseen sen, kuinka hän opiskeluaikana inhosi huumeita käyttäviä opiskelijatovereitaan: ”Opiskelin kukkaisvallan aikana. Opiskelijoiden keskuudessa näki, miten huumeet vaikuttivat ja millaiseen kurjuuteen ne johtivat”, Silvia muisteli Svenska Dagbladetin haastattelussa 17.10.2011. 



Silvia ei ole tilivelvollinen isänsä teoista, mutta hän jatkaa natsien totalitaarista ideologiaa tekemällä inhostaan moraalin muille ihmisille ja propagoimalla natsien Rauschgiftbekämpfungia eli huumesotaa ratkaisuna moraalisiin ongelmiin. Hän on antanut arvovaltansa YK:n huumehaukkojen, huumeiden vastaisen järjestön, WFAD, sekä kuolemantuomioita langettavan Saudi-Arabian käyttöön.


Ruotsissa hänen osallistumistaan huumepolitiikkaan arvostellaan sen takia, että Ruotsin valtion ja kuningashuoneen välisen sopimuksen mukaan kuningasperhe ei sekaannu politiikkaan. Tämä sopimus, “Torekovskompromissen”, solmittiin vuonna 1971 eli ennen Silvian nousua kuningattareksi. 1970-luvulta alkaen Ruotsin valtiovalta omaksui yli puoluerajojen huumeettoman yhteiskunnan ideologian. Tämä näkemys on Ruotsissa kuitenkin ristiriitainen ja kiistelty huumekuolemien jatkuvasti kasvaessa, mutta Silvia on liittoutunut huumepolitiikan äärimmäisen linjan kanssa. Eniten kritiikkiä on herättänyt kuningashuoneen suhteet Saudi-Arabiaan, jossa teloitetaan kymmeniä huumerikollisia vuosittain. Kovan linjan ruotsalaiset huumehaukat tukevat myös Iranin julmaa huumepolitiikkaa.

Silvian läsnäolo UNGASS 2016 prosessissa alleviivaa huumepolitiikkamme moralistista luonnetta, sen taustaa 1900-luvun rotupuhtauden käsitteeseen nojautuvissa rasistisissa ideologioissa. Nämä ideologiat vaikuttivat Euroopassa ennen huumesodan alkua Yhdysvalloissa Nixonin rasistisena ja totalitaristisena kampanjana 1970-luvun alussa, minkä takia Yhdysvaltain hallituksen hysteerinen sotaretoriikka sai vastakaikua Euroopassa ja Skandinaviassa. Bejerotin pseudotieteelliset huumeopit saivat puolestaan vastakaikua Nixonin hallinnossa hänen asettamansa komitean suositellessa dekriminalisaatiota huumesodan sijaan. Lyhyesti sanottuna huumesota on 1900-luvun natsireliikki. Huumepolitiikkamme on moraalitonta ja huumekuningatar Silvia on tämän moraalittoman politiikan ydin.

Vuonna 2009 YK:ssa päädyttiin huumesodan epäonnistumisen tunnustamisen sijaan “tasapainoisen ja integroidun” huumepolitiikan kannalle, mikä Suomessa nimettiin “kahden raiteen huumepolitiikaksi”. Tällöin alettiin puhumaan huumeiden väärinkäytön lisäksi pseudohumaanilla viihdekäyttö termillä, mikä edelleen jatkaa ihmisten leimaamista vain ja ainoastaan huumeiden käyttäjänä. Huumesodan pahuuden banaaliutta uusinnetaan meillä huumevirkamiesten ja -tutkijoiden kokouksissa, seminaareissa, tutkimuksissa, julkaisuissa, valistuksessa ja retoriikassa.

Järjestelmän nykyinen uskottavuus perustuu siihen, etteivät ihmiset tiedä, mistä huumepolitiikka tulee. Tämän tietämättömyyden suurin syy on laiska journalismi, jolle huumejutut ovat vain lööppikamaa. Suurelle yleisölle huumeuutiset ovat tarjonneet ainoan vertailukohteen, johon rinnastamalla he voivat kokea moraalista ylemmyyttä. Tähän perustuu huumesodan koukuttavuus, pyrkimys jatkaa samaa kaikista haitoista huolimatta. Tällä ei ole mitään tekemistä myötätunnon eikä nuorison suojelemisen kanssa.


Huumepolitiikan uudistaminen on tähänkin saakka noussut kansalaisyhteiskunnasta. Kannabismarssit ovat nostaneet käyttäjien mielipiteet julkiseen keskusteluun ja YK:n byrokratian korkeimmalle tasolle. Valtiot ja osavaltiot ovat alkaneet dekriminalisoida ja laillistaa kannabiksen käyttöä ja kauppaa eikä tätä kehitystä voi pysäyttää yhden herrakerhon järjestämillä huumespektaakkeleilla ja todellisuudesta vieraantuneilla pumaskoilla. UNGASS 2016 järjestetään New Yorkissa, Yhdysvaltain maaperällä, jossa jo 61% kansalaisista kannattaa laillistamista.

Maailman huumepoliittinen kirjo ulottuu kannabiksen ei-lääkinnällisen käytön ja myynnin laillistamisesta kuolemanrangaistuksiin. Uudistusaallon levitessä sopimusten tulkinnan väljeneminen ja väljähtyminen aiheuttaa järjestelmän luhistumisen omaan uskomattomuuteensa. UNGASS 2016 merkitsee huumesodan lopun alkua.

Lähde: Luonnos UNGASS 2016 loppuasiakirjaksi, CND:n kokous 16.3.2016, 14.3. spesiaalisegmentti, 15.3. spesiaalisegmentti, INCB:n kansalaisjärjestötapaaminen, The Lancet 24.3.2016, Vice.com 24.3.2016

 

Tsekin tasavallan puheenvuoro CND:n kokouksessa: huumesota epäonnistui jo vuosia sitten. Tsekin tasavalta dekriminalisoi vuonna 1990 huumeiden käytön ja hallussapidon omaan käyttöön.

Kolumbian puheenvuoro CND:n kokouksessa: On tyhmää jatkaa huumesotaa!

 

 

Raportti Indonesian vuonna 2015 aloitetusta huumesodasta

 

 

alt


tiistai 15. maaliskuuta 2016

UNGASS 2016 - Laillistaminen

Kansainväliset huumesopimukset eivät ole niin ehdottomia kriminalisoinnin suhteen kuin kuvitellaan. Ihmisoikeuksien ottaminen huumepolitiikan keskiöön muuttaa huumekeskustelun: kriminalisointi pitää pystyä perustelemaan. Ihmisoikeussopimukset suojelevat yksilön vapautta valtiovallan valtapyrkimyksiltä.

altOn oletettu, että koska huumesopimukset velvoittavat kriminalisoimaan huumeiksi luokitellut kasvit, kieltäisivät ne myös kannabiksen lääke- ja hyötykäytön. Kaikki ovat varmaan jo huomanneet, että hyöty- ja lääkekäyttö ovat olleet laillisia nämä vuosikymmenet.

Nykyinen huumesopimusjärjestelmä ei yksiselitteisesti estä myöskään ei-lääkinnällisen käytön dekriminalisointia ja laillistamista. Itse asiassa vuoden 1961 asettaa tälle omat ehtonsa sen sijaan, että se olisi sopimuksessa yksiselitteisesti kielletty. Vuoden 1988 sopimuksen on oletettu kieltävän kaikki laillistamiseen tai dekriminalisaatioon liittyvät tekomuodot mutta sopimuksessa todetaan, että sen asettamia ehtoja pitää toteuttaa valtioiden perustuslain mukaisesti eli valtioille on jätetty liikkumavaraa kaikissa näissä sopimuksissa.

Vuoden 1961 sopimuksessa perinteisille kannabiksenkäyttömaille, kuten Intia ja Pakistan, annettiin 25 vuotta aikaa panna sopimukset käytäntöön. Uskonnollisissa rituaaleissa Intiassa käytetty miedoin kannabisvalmiste bhang jätettiin kieltolain ulkopuolelle. Myös muiden kannabistuotteiden uskonnollinen käyttö jäi kieltolain ulkopuolelle. Kansainvälisen kannabiksen kieltolain yksi suuri salaisuus on ollut se, että Intiassa laillisista bhang kaupoista saa ostaa myös ganjaa ja charasta. Nepalissa kannabiksen käyttö on laillista yhtenä päivänä vuodessa Shivan syntymäpäivänä Shivaratra-juhlassa. 

Hollanti laillisti kannabiskahvilat 1970-luvulla, Kaliforniassa laillistettiin kannabiksen lääkekäyttö vuonna 1996, Portugali dekriminalisoi kaikkien huumeiden käytön vuonna 2001, Espanjassa toimii satoja kannabisklubeja, joiden hyväksyminen perustuu virkamiesten ja kansalaisten yhteisymmärrykselle, Bolivia laillisti 2000-luvun alussa kokapensaan perinteisen käytön ja Uruguay, Colorado, Washingtonin osavaltio, Alaska, Oregon ja Washington DC ovat laillistaneet kannabiksen. Jamaika dekriminalisoi ganjan vuonna 2015 ja suunnittelee laillistamista. Kanada ilmoitti vuoden 2016 alussa laillistavansa kannabiksen. Sveitsissä sallittiin kannabisklubit neljässä kaupungissa. Nämä ovat esimerkkejä siitä, ettei kieltolaki ole niin ehdoton kuin on kuviteltu.

Meksikon korkein oikeus antoi viime vuonna ratkaisun siitä, että kannabiksen käyttö kuuluu yksilön vapauden piiriin. Uruguay ja Kanada ovat esimerkkejä siitä, että laillistaminen on mahdollista ilman YK:n tai USA:n sanktiota. Nämä ovat kaksi kooltaan ja vaikutusvallaltaan eri mittakaavan valtiota, mikä tekee niiden tilanteen vertailun mielenkiintoiseksi. Hollanti joutui aikoinaan hylkiön asemaan kansainvälisen huumevalvonnan areenoilla kannabiskahviloidensa takia mutta sitä ei voinut huomata missään taloussuhteissa tms.

Bolivia on esimerkki valtiosta, joka päätti laillistaa perinteisen huumekasviksi luokitellun kokapensaan kasvatuksen ja käytön ja pystyi toteuttamaan politiikan muutoksen sopimusten puitteissa. Ainoastaan parikymmentä valtiota vastusti muutosta, ja näiden joukossa oli mm. Yhdysvallat, jonka osavaltiot ovat laillistamassa kannabiksen kaupan yhä kiihtyvään tahtiin.

Kanadassa aiotaan laillistaa kannabis lähivuosina. Siellä on analysoitu tilannetta ja todettu kansainvälisten sopimusten sallivan sen, että valtio 1) tekee varauksen hyväksymäänsä sopimukseen 2) esittää siihen lisäyksen, että aikoo alkaa valvomaan kauppaa tai 3) irtisanoutuu sopimuksesta. 

Vuoden 1961 sopimus edellyttää artikloissa 23 ja 28, että valtio perustaa viraston valvomaan kannabiskauppaa. Tästä on jo nyt erilaisia käytännön vaihtoehtoja Yhdysvaltojen osavaltioissa ja Uruguayssa. Kannabiskauppaa valvova virasto voi olla oma erillinen virastonsa tai alkoholivalvontaviraston osasto.

Tämän jälkeen seuraa laillistamisen vaikein osa: sen päättäminen, millainen tulee olemaan verotus, miten valvotaan ikärajoja, millaisia tuotteita sallitaan markkinoilla, miten jakelu järjestetään, kuka saa kasvatuslupia jne.

Tällä hetkellä päämallit ovat yksityisyritysmalli, joka on vallitseva Yhdysvalloissa ja valtion monopoli, kuten Uruguayssa. Lisäksi pitää mainita kannabisklubimalli, joka on levinnyt Euroopassa. Käytännössä osavaltioiden ratkaisuissa on eroja sen mukaan, kuinka käyttäjät saavat kasvattaa omansa tai käyttää kannabista julkisesti sosiaalisissa tilaisuuksissa tai perustaa kannabisklubeja. Uruguayssa käyttäjät voivat rekisteröityä klubeihin, kasvattaa itse tai ostaa tietyn määrän kuukaudessa valtion lisenssillä kasvatettua kannabista apteekista.

Euroopassa yleistyvä kannabisklubimalli ei edellytä kannabiksen laillistamista vaan perustuu yhteisymmärrykselle siitä, että kannabiksen kotikasvatus on paras keino torjua järjestäytynyttä rikollisuutta ennen laillistamista. Klubimallissa oikeus kotikasvatukseen on sallittu aatteelliselle yhdistykselle, joka myy kannabista omakustannushintaan jäsenilleen. Kyseessä on dekriminalisaatiomalli, jossa on dekriminalisoitu omaan käyttöön tarkoitettu kannabiksen kasvatus myös kansalaisten perustamille klubeille. Sveitsi on viimeisin esimerkki, missä neljä kaupunkia aloittaa kokeilun.

Portugalin toteuttama dekriminalisaatio oli laaja ja perustui ihmisoikeuksien palauttamiseen käyttäjille, millä on ollut merkittävä vaikutus huumeongelman kohenemiseen. Käyttäjiä käsitellään kokonaan kriminaalivalvonnan ulkopuolella toimivassa arviointilautakunnassa. Ongelmaisille ja riippuvaisille tarjotaan tuettua asumista, työtä ja terveyspalveluja. Tulokset ovat vakuuttaneet huumevalvontalautakunnan, INCB, eli huumevalvontabyrokratian huipun. INCB luonnehtii tuoreessa arviossaan Portugalin mallia “parhaiden käytäntöjen mallina”.

Mutta sekin malli jättää suurimman ongelman, eli kansainvälisen rikollisuuden, ratkaisematta.

Laillistamisen perustelut

Kannabiksen lääkekäyttö on ollut yksi argumentti, jonka kannabiksen vastustajat esittävät Troijan hevosena laillistaa ei-lääkinnällinen käyttö. Lääkekäytön kiistäminen on sopimusten aiheuttama ristiriita, mutta siihen vetoamista ei edes tarvitse muun käytön laillistamiseksi. Kannabiksen lääkekäyttö on alusta saakka ollut sopimuksen ulkopuolella, on vain kuviteltu sen ei-lääkinnällisen käytön merkinneen lääkekäytön kieltoa. Nykyiset kannabiksen lääkekäytön rajoitukset ovat kieltolain luomia, ja todettu perusteettomiksi ja jopa ihmisoikeuksien vastaisiksi. Alkoholin kieltolaissa ja laillistamisessa ei käytetty lääkeargumenttia, koska sillä ei ole lääkekäyttöä.

altKannabiksen ei-lääkinnällisen käytön kriminalisoinnille ei löydy tukea sopimuksista. Suomi on tässä itse asiassa poikkeus, ja täällä toteutettu käytön kriminalisointi on oma keksintö, eikä perustunut vuoden 1961 huumesopimukseen. 25 gramman ohjeistus kotikasvatuksessa sekä erityisiin huumetesteihin pakottaminen eivät perustu huumesopimuksiin eivätkä ne ole edes lakeja vaan virkamiesohjeita! Nämä ovat ihmisoikeuksien loukkauksia, joille ei löydy perustetta kansainvälisistä sopimuksista.

Riippuvuus on huumesopimuksien toinen perustelu kriminalisoinnille. Onko kriminalisointi oikea tapa hoitaa riippuvuusongelmaa? Entä sitten peliriippuvuus tai ylipaino? Voiko niihin puuttua kieltolain keinoin?

Huumekeskustelussa käytetään myös päihteiden haittavertailua mikä vie keskustelun harhaan, koska ihmiset eivät käytä päihteitä niiden haittojen vaan koettujen hyötyjen takia. Vuonna 2010 The Lancet lehdessä julkaistun vertailevan haittatutkimuksen mukaan aineen todetulla haitallisuudella ja sen laillisella asemalla ei ollut mitään vastaavuutta. Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen, THL, julkaisemassa riippuvuutta aiheuttavien aineiden vertailussa päädytään samaan: kriminaalivalvontaa ei pysty perustelemaan aineen haitallisuudella. Laillistamiskeskustelussa käytetty “ei enää lisätä haittoja” argumentti on siten täysin absurdi ja osoittaa täydellistä tietämättömyyttä kriminalisoinnin vaikutuksista. Tupakan käyttöä on saatu vähennettyä tehokkaasti muilla keinoilla kuin kriminaalivalvonnalla.

Yksi argumentti on ollut, että kannabisverot pelastavat valtion talouden. Kieltolain inflatoimat laittomien markkinoiden hinnat tuntuvat satumaiselta verotuksen lähteeltä mutta laillistamisen myötä markkinat romahtavat.

Tällainen argumentointi edustaa vanhaa retoriikkaa, jonka mukaan käyttäjän pitäisi hallita tutkimustieto oikeuttaakseen osallisuutensa keskustelussa eli saadakseen mielipiteen vapauden. Tällaista keskustelua leimaa ns. asiantuntijuuden ja asiantuntijavallan korostaminen. INCB:n vuosiraportin yhteydessä julkaisema johtaja Werner Sippin kannanotto, etteivät huumesopimukset velvoita huumesotaan, on valtakirja kansalaisyhteiskunnalle ottaa sille kuuluva paikkansa takaisin tässä yhteiskunnallisessa keskustelussa.

Rankaisevan huumepolitiikan voi nähdä tarinana, narratiivina, jossa mielikuvia ohjaillaan mm. termeillä väärin- ja viihdekäyttö. Tämän tarinan hallitsijat ovat asiantuntijoita, jotka tilastotiedoillaan ja termien selityksillä ovat hankkineet hallitsevan aseman julkisen keskustelun ohjaamisessa ja muotoilussa. Mutta entä jos koko tarina on harhaanjohtava ja sopimusten tavoitteet voidaan saavuttaa muilla keinoilla kuin kriminaalivalvonnalla?

Huumepolitiikan kehitys YK:n tasolla on nostanut ihmisoikeudet tämän keskustelun keskiöön. Mitä se merkitsee ? Ihmisoikeusperustelu tarkoittaa sitä, että todistustaakka on kieltolain puolustajilla eli millä perusteella yksilön vapautta voidaan rajoittaa? Onko esimerkiksi lapsen oikeuksien puolustaminen perustelu vanhempien ihmisoikeuksien rajoittamiselle?

Positiivisella vapauskäsityksellä tarkoitetaan, että oikeuksien rajoittaminen nyt tuo hyvää tulevaisuudessa eli huumeettoman maailman. Tämä on huumepolitiikan johtava ajatusmalli. Itse asiassa huumepolitiikka on ainoa yhteiskuntapolitiikan alue, jossa tällainen ajatusmalli on enää mahdollista.

Huumepolitiikka on esimerkki valtiovallan ja kansalaisten oikeuksien välisestä jatkuvasta taistelusta. Ihmisoikeussopimuksien tarkoitus on pitää tämä raja selvänä. 

Negatiivinen oikeuskäsitys tarkoittaa, ettei valtiovallan pidä tarpeettomasti puuttua yksityisyyteen ja ihmisoikeuksiin. Englannin kielinen virkamiehen nimi civil servant eli kansalaisten palvelija kertoo siitä, että valtioiden, sopimuksien ja virkamiesten tehtävä on tehdä ihmisten yhteistoiminnasta reilua, järkevää ja turvallista. Valtiovallan ja virkamiesten pitää perustella ihmisoikeuksien rajoittaminen.

Kokonaan toinen keskustelun aihe on huumesopimusten tavoitteet. Vuoden 1988 sopimuksessa kriminalisoinnin painopiste on valtioiden rajat ylittävän laittoman kaupan valvonnassa. Tiedämme jo nyt kokemuksesta, että kannabiksen laillistaminen ja kotikasvatus on parempi tapa taistella valtioiden rajat ylittävää laitonta kauppaa vastaan kuin kriminalisointi.

Huumevalvontajärjestelmän tärkein tai oikeastaan ainoa tavoite on ihmiskunnan terveys ja hyvinvointi. Miten ihmisten kriminalisointi palvelee tätä?

Laillistaminen voidaan perustella kahdella ihmisoikeuksien perusperiaatteella: yhdenvertaisuuden periaate ja suhteellisuuden periaate.

Huumelait rikkovat yhdenvertaisuuden periaatetta: huumeet on jaettu kahteen luokkaan, lailliset ja laittomat. Tätä jaottelua ei voida perustella millään tieteellisellä tai järjellisellä syyllä. On myös todennettu tosiseikka, että kaikissa tapauksissa terveysperusteinen lähtökohta molempien luokkien aineiden käyttäjiä kohtaan on sopivin ja järkevin toimintatapa. Täten valtiovallan irrationaalinen laittomia huumeita käyttävien ihmisten vainoaminen on selkeä Euroopan ihmisoikeussopimuksen artiklan 14 loukkaus, joka kieltää kaikenlaisen syrjinnän.

Huumelait rikkovat suhteellisuuden periaatetta, koska niillä ei ole ollut minkäänlaista positiivista vaikutusta laittomien aineiden tarjontaan eikä kysyntään, vaan sen sijaan ne ovat aiheuttaneet runsaasti ei-aiottuja ja haitallisia vaikutuksia maailmanlaajuisesti. Lääke (huumelait) on pahempi kuin tauti (huumeiden käyttö) ja näin ollen huumelainsäädäntö rikkoo suhteellisuuden periaatetta, joka perustuu Euroopan ihmisoikeussopimuksen artikloihin 2.2, 8.2, 9.2 ja 10.2.

Lähde: Roar Mikalsen: To End a War. A Short History of Human Rights, the Rule of Law, and how Drug Prohibition Violates the Bill of Rights., National Post 16.1.20162015: the Year of Ganja in Jamaica. TNI 1.2.2016Euroopan ihmisoikeussopimus

alt

 


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...